Mennään sinne missä maissi kasvaa

Tässä kuvia Tshekin maaseudulta, jonne pakenin eräänä viikonloppuna. Kuuma, kuiva, hikinen kaupunki alkoi ahdistaa, tänä kesänä jotenkin enemmän kuin koskaan, mutta onneksi ystäväni "pelasti" minut ja vei kotiina. Kun minulta kysyttiin, mitä teen viikonloppua, vastasin että "aion juoda viiniä metsässä keskellä ei mitään." Se oli nimittäin ihan parasta mitä saatoin ajatella juuri silloin.

Rakastan Tshekin maaseutua. Suomessakin tietysti rakastan maaseutua, olenhan maalta kotoisin, mutta Suomessa en voisi asua maalla. Suurimman syyt siihen ovat etäisyydet ja julkisen liikenteen puute. Tshekkiläisessä kylässä saa olla rauhassa ja luonnon keskellä, mutta kyläyhteisö on tiivis. Kävelyetäisyydellä on kauppa, posti, hospoda (tshekkiläinen pubi). Kylästä pääsee junalla kaupunkiin ainakin pari kertaa päivässä. Pidän myös siitä, miten maisema alkaa muuttua etelään mentäessä ja taustalla siintävät vuoret. 

Olen jotenkin lokeroinut itseni kaupunki-ihmiseksi viime vuosina, mutta lähiaikoina olen tosissani miettinyt voisiko tällaisessa paikassa asua. Ehkä Suomesta (tai jostain muualta) voisi löytyä jokin välimuoto, vaikka pienempi kaupunki hyvien liikenneyhteyksien varrelta.

Viikonloppu oli ihana; kävelimme metsässä ja maissipeltojen keskellä, ajoimme Saksan puolelle uimaan, grillasimme ja puhuimme ystäväni kanssa kaikesta. Näiden parin vuoden aikana tshekkiläisestä ystävästäni on tullut kuin sisko. Aamulla heräsin kukon kieuntaan. Puutarhassa oli raikas, yöllisen sateen jälkeisen tuoksu. Tuli sellainen olo, että tällaisessa paikassa ihmisen on hyvä.

Mikä ennen oli kevyttä, on äkkiä enemmän

Suomessa oli hyvä. Niin hyvä, että kohta on palattava takaisin vähän pidemmäksi aikaa. 

Taivas

Jos olen jotain näinä Prahan vuosina tehnyt, niin kuunnellut pääskysiä ja katsonut taivasta ikkunalaudalla.

Rehellisesti

Jos joskus on ollut vaikeaa aloittaa ja kirjoittaa blogiteksti valmiiksi, niin nyt. Luonnoksia on vaikku kuinka monta, ja ajatukset ovat päässä, mutta ne eivät vain muodostu sanoiksi. Oikein milllään kielellä. 

Tiedättekö sen tunteen, kun olette vaikka kirppiksellä tai alennusmyynnissä, ja löydätte liikaa asioita mitä haluaisitte ostaa? Ja sitten iskee sellainen "runsaudenpula" ja lopulta ei osta mitään, kun alkaa ahdistaa. Nyt on vähän sellainen olo tämän kirjoittamisen suhteen. Olisi niin paljon sanottavaa, viimeisestä neljästä vuodesta Prahassa, Tshekistä, Suomesta, töistä, päätösten teosta, aikuisuudesta. Lopulta sitä asiaa on päässä vain niin paljon, ettei tiedä mistä aloittaa.  

On kesä, olen kateellinen Suomen pitkistä kesälomista enkä halua mennä töihin. Haluaisin vain lukea puistossa, ottaa valokuvia ja istua Prahan kahviloissa. Ei yhtään huvita viettää heinäkuuta töissä. Mutta, tätähän on se aikuisuus, ja tuhlasinpa palkkani Helsinkiin ja lentolippuihin Espanjaan, adios!

Tein keväällä tosi ison päätöksen ja muutan syksyllä Helsinkiin. Se tuntuu todella hyvältä, ja ainoalta oikeasta ratkaisulta juuri nyt. Yritän nauttia Prahan kuumasta ja kuivasta kesästä, mutta mieli on jo Suomessa ja kaikessa mitä aion siellä tehdä. Olo on niin helpottunut, vaikka hyppäänkin vähän tyhjän päälle. Oli vain pakko myöntää itselleen, etten ole enää onnellinen täällä. Nyt ajatukset vilisevät suunnitelmia ja olen varma, että kaikki menee hyvin. Tai menee, niin kuin kuuluu mennä. 

Yritän saada ne luonnokset valmiiksi, odotan vielä inspiraatiota (tai sadepäivää).