Kolme vuotta.

Kolme vuotta sitten olin lähes samassa tilanteessa kuin nyt. Muuttamassa. 

Ihmettelemässä elämää, ja sitä, mitä tässä on oikein tapahtunut. Ihmisiä, koteja, matkoja, kohtaamisia. Tuntuu siltä, että elämä on mennyt kolmen vuoden sykleissä. Kolme vuotta asuin Tampereella, ja sitten kolme vuotta Prahassa. Aika kuluu nopeammin, mitä vanhemmaksi tulee, se vain on ikävä fakta. Parikymppisenä vuosi oli pitkä aika, nyt se kuluu aivan huomaamatta. Välillä toivon, että voisin vain pysäyttää ajan hetkeksi, tai olla taas 25. Tekisinkö jotain kuitenkin eri lailla? En osaa sanoa. Luultavasti en. 

Kolme vuotta sitten olin muuttamassa pois - Suomesta. Nyt olen Prahassa, olen eronnut, ja muuttamassa taas. Tällä kertaa vain toiselle puolelle jokea. Ratkaisu on oikea, mutta toki fiilikset ovat aika ristiriitaiset. Nykyiseen asuntoon liittyy paljon muistoja, ja tiedän että on tarpeellista muuttaa uuteen kotiin. Samaan aikaan muutos jännittää. 

Kolme vuotta sitten elämässä oli kaikki avoinna. Olin valmis ottamaan vastaan mitä tahansa. Nyt elämä on hyvinkin tasaista; on vakituinen työpaikka, tuttu kaupunki, ihanat ystävät ja turvaverkosto ympärillä. Tiedän, että ei ole mitään hätää. Täytyy vain luottaa, että kaikki menee niin kuin pitääkin. Viimeisten viikkojen aikana olen ollut ikionnellinen ystävistäni. Olen saanut niin paljon apua, tukea, olen nauranut, juonut punaviiniä, keskustellut monta hyvää keskustelua. Kaikilla meillä on murheemme, tärkeintä on, että eteenpäin mennään yhdessä.

Minulle sanottiin hiljattain, että ikävöinti on tärkeää. Se tarkoittaa, että on tehnyt päätöksiä.

"Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää."
(Eeva Kilpi)