26. lokakuuta 2017

Kolmekymmentä





Täytin kolmekymmentä, ja olin aika onnellinen tehdessäni sen täällä Prahassa. Tarkemmin sanottuna Cafe Fridassa  joka on kaiken kaikkiaan hyvä paikka olla.

Tietysti kun miettii mennyttä vuosikymmentä, alkaa päätä huimata. Se on mielestäni hyvä asia. Se tarkoittaa sitä, että elämä on ollut täynnä kokemuksia ja tunteita, ja niitä vartenhan täällä ollaan.

Niin moni asia on muuttunut, ja moni asia taas ei ollenkaan. 

Kun muutin tänne Prahaan, olin jonkinlaisessa muutosvaiheessa. Sittemmin olen oppinut, että ihminen on aina ja ikuisesti keskeneräinen olento, ja tämän faktan kanssa täytyy vain elää. Mutta tulin tänne etsimään itseäni (kaikki kliseet käyttöön, kyllä), jossa aluksi epäonnistuin aivan totaalisesti. Mutta sitten, hetki hetkeltä, vuosi vuodelta se kävi aina vain helpommaksi. Ja nyt on aika mukavaa elää mun kanssa.

Olen aloittanut uusia alkuja ja lähtenyt, särkenyt sydämeni ja sydämiä, opetellut tekemään kompromisseja, antamaan mahdollisuuden jollekin mitä ei ollut tarkoitus koskaan tehdä, kuullut lukemattomia tarinoita ja oppinut paljon sanoja vierailla kielillä. 

Olen oppinut, että parisuhde ei ole elämän ainoa rakkaussuhde tai ainoa välittämisen, hellyyden tai sitoutumisen muoto. Muistan, että tämän kertoi minulle eräs viisas nainen Suomesta lähtiessäni. "Sinä opit vielä Eveliina, että on olemassa sellainen rakkaus, niin suuri, eikä kyse ole parisuhteesta."

Olen oppinut, että tärkein valinta elämässä on valita ne ihmiset, joiden kanssa asuu, tekee työtä ja matkustaa.

Olen oppinut, että joskus kannattaa jättää viimeinen viinilasillinen juomatta. Joskus taas on äärimmäisen tärkeää juoda se viides lasillinen.

Olen oppinut, että pelkääminen on helvetin tärkeää. Rohkeus ei tarkoita sitä, että ei pelota, vaan sitä että menee pelkoaan kohti. Jos ei pelota, ei saa mitään aikaan. Jos ei pelota, ei myöskään osaisi suojella itseään. Muistan, kun ennen Suomesta lähtöä istuin ystäväni olohuoneen lattialla. Oli sellainen superkylmä tammikuun päivä, pakkasta -20 astetta ja sen vuoksi taivaalla vaaleanpunaisia pilviä, niin kuin muumeista. Söimme pullaa ja kuuntelimme Sigur Rosia, ja ystäväni sanoi minulle: "Ei haittaa vaikka pelottaa."

Olen oppinut, että joskus täytyy vaan antaa surun ja vitutuksen näkyä. Tietysti on hyvä pyrkiä positiiviseen ajatteluun, mutta joskus tunteet vaan pitää elää läpi ja antaa niiden tulla. Sillai ne menee poiskin. (Koska mikään tunne ei kestä ikuisesti. Senkin olen oppinut.)

Tämä lista olisi varmasti loputtoman pitkä, mutta jätetään jotain seuraavalle vuosikymmennellekin. 

Ensi vuonna haluan tehdä seuraavia asioita:
Tanssia kizombaa Lissabonissa,
syödä croissantteja Pariisissa ja juoda punaviinihumalat Seinen rannalla,
mennä tapaamaan läheisiä ystäviä Tukholmaan,
käydä balettitunneilla,
ehkä voisin rakastua, jos uskallan.

Mikä tulee, on tullakseen. 






3 kommenttia:

  1. Onnea Eveliina! Sä olet selvästi elänyt tuon sivupalkissa olevan Tommy Tabermanin runon mukaisesti!

    VastaaPoista
  2. Ihanan rohkaiseva ja voimauttava teksti! Sai ainakin minut ajattelemaan elämän tärkeitä asioita ja unelmien toteuttamista. Nää sun viimeaikaiset kirjoitukset on saaneet aikaan taas niin voimakkaan kaipuun takaisin Prahaan ja asumaan ulkomaille ettei meinaa malttaa edes istua :) Ja paljon onnea uudelle vuosikymmenelle!
    -Kiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kiia kiitos paljon <3 Tänne vaan ja rohkeasti unelmia kohti!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :*