Kolme vuotta.

Kolme vuotta sitten olin lähes samassa tilanteessa kuin nyt. Muuttamassa. 

Ihmettelemässä elämää, ja sitä, mitä tässä on oikein tapahtunut. Ihmisiä, koteja, matkoja, kohtaamisia. Tuntuu siltä, että elämä on mennyt kolmen vuoden sykleissä. Kolme vuotta asuin Tampereella, ja sitten kolme vuotta Prahassa. Aika kuluu nopeammin, mitä vanhemmaksi tulee, se vain on ikävä fakta. Parikymppisenä vuosi oli pitkä aika, nyt se kuluu aivan huomaamatta. Välillä toivon, että voisin vain pysäyttää ajan hetkeksi, tai olla taas 25. Tekisinkö jotain kuitenkin eri lailla? En osaa sanoa. Luultavasti en. 

Kolme vuotta sitten olin muuttamassa pois - Suomesta. Nyt olen Prahassa, olen eronnut, ja muuttamassa taas. Tällä kertaa vain toiselle puolelle jokea. Ratkaisu on oikea, mutta toki fiilikset ovat aika ristiriitaiset. Nykyiseen asuntoon liittyy paljon muistoja, ja tiedän että on tarpeellista muuttaa uuteen kotiin. Samaan aikaan muutos jännittää. 

Kolme vuotta sitten elämässä oli kaikki avoinna. Olin valmis ottamaan vastaan mitä tahansa. Nyt elämä on hyvinkin tasaista; on vakituinen työpaikka, tuttu kaupunki, ihanat ystävät ja turvaverkosto ympärillä. Tiedän, että ei ole mitään hätää. Täytyy vain luottaa, että kaikki menee niin kuin pitääkin. Viimeisten viikkojen aikana olen ollut ikionnellinen ystävistäni. Olen saanut niin paljon apua, tukea, olen nauranut, juonut punaviiniä, keskustellut monta hyvää keskustelua. Kaikilla meillä on murheemme, tärkeintä on, että eteenpäin mennään yhdessä.

Minulle sanottiin hiljattain, että ikävöinti on tärkeää. Se tarkoittaa, että on tehnyt päätöksiä.

"Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää."
(Eeva Kilpi)

Aamuja ja koteja

Kylmä ja pimeä, hyvin kotoinen aamu Prahassa.

Olen muuttanut ihan liian monta kertaa. Olen kyllä koti-ihminen, tykkään sisustaa, ja koti on mulle tärkeä paikka, mutta jotenkin elämä ei ole vain päässyt vielä siihen pisteeseen, että viipyisin jossain kauemmin kuin kaksi vuotta. Tai vuoden. 

Ja nyt, kun elämä heittelee taas, olen jälleen muuttamassa! Miten, kysyn itseltäni kenkälaatikoiden keskellä, mutta näin se vain on. Uusi koti on aika ihana, ja juuri sellainen kuin toivoin. Muutan pois keskustasta, mikä vähän jännittää, koska olen tottunut siihen, että kaikki on tässä ja helposti. Mutta sitten taas; siellä uudessa kodissa on lähellä puistot, kesällä uima-ranta ja enemmän luontoa. Enemmän vihreää. Olen varma, että kesää kohden tämä on parempi minulle.

Viime vuonna mietin paljon, missä maassa kannattaisi asua. Pitäisikö muuttaa takaisin Suomeen, vai kenties jonnekin missä on lämmin? Kun mietin asioita rationaalisesti, töiden, rahan, ja oman tasapainon kannalta, päädyn aina vaan siihen, että kyllä täällä Prahassa on juuri nyt parasta asua. Wien on käynyt mielessä, mutta ajatus kaatuu siihen, että en ole yhtään kiinnostunut opiskelemaan saksaa. 

Praha on juuri nyt paras paikka asua, koska täällä on paljon (vakituisia) töitä, edulliset elinkustannukset mutta kuitenkin ihan länsi-eurooppalainen elintaso, todella hyvä ja toimiva (ilmainen) terveydenhuolto, keski-Euroopan ilmasto ja elämäntyyli... En nyt vain näe mitään syytä muuttaa minnekään - siis juuri nyt. Eli ensi vuonna ollaan taas täällä. En suunnitellut jääväni tänne pitkäksi aikaa, ja nyt alkaa neljäs vuosi. Kaikenlaista on käyty läpi, mutta nyt tuntuu hyvältä olla täällä. Täällä on omat paikat ja ihmiset, läheiset ystävät ja lopulta ne asiat mitä elämässä tarvitsee. 

Hullua, mutta jos Suomessa ei olisi ollut niin surkea työtilanne silloin kuin valmistuin, en välttämättä olisi koskaan lähtenyt. Ehkä kaikella vain on tarkoituksensa?

Lukijan tuska

Ehdottomasti eniten kaipaan Suomesta kirjastoa ja kirjakauppoja. (Niin, täällä on muuten useampikin suomalainen sauna, eli kaikesta ei ole tarvinnut luopua.) Toki kirjastoja on täälläkin, ja tshekkiläiset lukevat muuten paljon, mutta kun minä tarvitsen suomen kieltä. Tämä tarve, lukea suomeksi, on vain niin voimakas, enkä ole vieläkään oppinut lukemaan englanniksi. En tiedä haluanko edes. Tänne muuttaessa ero suomalaisesta kirjastosta oli kivulias. Rakastan kirjoja ja kasvoin kirjastossa. Mutta muuttaisinko Suomeen siksi, että pääsisin kirjastoon? En tiedä. 

Ennen Prahaan muuttoa vietin viimeiset kuukaudet Suomessa kirjakaupan tätinä, eli olin oikeasti joka päivä kirjojen ympäröimänä. Minulla kävi kerran asiakas, joka kertoi asuneensa niin kauan ulkomailla, ettei tiennyt, mitä Suomessa on julkaistu. Muistan ajatelleeni kauhulla, että käyköhän mullekin noin! No, aika paljon luen ja seuraan kirja-arvosteluja ja kustantajien sivuja, etten ole aivan pihalla, mutta tiedän sen olevan eri asia kuin käydä oikeasti kirjakaupassa katsomassa ja hivelemässä kirjoja. 

Minulle on muodostunut tavaksi ostaa Suomen reissuilta mukaani pokkareita, eli edellisvuoden julkaisuja. Pehmeäkantisia siksi, että ne ovat paitsi edullisempia myös helpompia pakata ja ottaa mukaan. Valinta on aina vakava, koska olen riippuvainen sitten näistä kirjoista seuraavat 4 -6 kuukautta. Tähän asti olen tehnyt aika hyviä valintoja, ja erityisesti viime vuonna luin todella hyviä kirjoja. Niin hyviä, että aion niistä tehdä erikseen postauksen vielä myöhemmin.

Olen menossa Suomeen muutaman viikon päästä, ja tällä kertaa menin ja tilasin kirjat valmiiksi! Aion silti joka tapauksessa tehdä sen perinteisen reissun kirjakauppaan. Vaikka en mitään ostaisikaan, niin haluan nauttia siitä tunteesta, että ymmärrän mitä kirjoissa lukee.

Mikä on teidän muiden ulkomailla asuvien 

suurin Suomi-ikävän aiheuttaja?

 

Ehkä parasta vähään aikaan

The Theory of Everything Soundtrack.

En edes kirjoita mitään, koska musiikki, ja kaikki maailman asiat.

Ensilumi

 

Ihan hullua, että mulla on tietokoneella kuva-albumi "Praha 2017." Loin sen, kun tajusin, että vuosi on vaihtunut enkä voi enää lisätä kuvia vanhaan kansioon. 2017. Se vain on ihan hullua. Tänä vuonna siirryn seuraavalle vuosikymmenelle, mikä on hullua sekin.

No niin, oikeastaan piti siis kertoa, että meille täällä Prahassa on satanut ensilumi! On tosi kylmä, ja niin kotoisaa. Myönnän, en jaksaisi tätä montaa kuukautta, mutta nyt se on tosi somaa ja kivaa. 

Matkalla elämässä

 Kun lähdin Suomesta melkein kolme vuotta sitten, ajattelin, että voisi olla tärkeää ottaa runokirjat mukaan. Onneksi otin. 

En tiedä minne menisin ja mitä tekisin ilman runoja, kirjoja ja musiikkia. 

Minun mielestäni taide on parasta, mitä ihminen voi tehdä.

Vuosi loppui muutoksiin. Piti tehdä päätöksiä, raskaita, mutta oikeita. Nyt on helpompi hengittää.

 Elämässä ei voi päästä perille. Koska mitään lopullista päätepistettä ei ole. Täällä voi vain elää päivän kerrallaan, tehdä asioita, joita rakastaa, jättää itsestään jäljen, sanoa ja kirjoittaa, olla kohtelias, tuntea, jättää taakse asiat, jotka eivät ole meille tarkoitettu. 

Pitää myös muistaa nukkua, syödä, ja hengittää. Ja ilmaista itseään niin miten parhaiten osaa. Kukaan täällä ei anna arvosanaa elämällesi. Kukaan ei ole vastuussa onnestasi. Päivän lopussa pääasia on se, menetkö rauhallisin mielin nukkumaan.

Aila Meriluoto

Uusi alku

"Jätä yksi kortti hihaan.
  Jätä yksi ovi raolleen.
  Jätä pullon pohjalle tilkkanen.
 Jätä tuoksu yöksi tyynyliinaan.
Jätä nauru kansoittamaan yksinäinen huone.

  Jätä jotain pientä ja kevyttä  
kasvamaan järkyttävän suureksi .

Jätä niin paljon itsestäsi
ettet enää koskaan  
ole kokonainen ilman sitä."

(Tommy Tabermann)

.