Muutin tavarani saarelle

Paleochora

 Keski-Euroopassa on todella mukava asua, mutta on yksi asia, jota ikävöin: vesi. Suomessa asuin kaupungeissa, jotka sijaitsivat järvien, kuten Saimaa ja Näsijärvi, äärellä sekä kävin usein Helsingissä. Tavallaan on ihanaa, että jotkut haaveet ovat näinkin yksinkertaisia, kuin "olisi kiva jos voisi juoda aamukahvia samalla kun katsoo merta." Juuri tämän me päätimme toteuttaa tänä keväänä, ja lähdimme Kreetalle. 

Suomalaisena on tottunut siihen, että tiettyihin paikkoihin, kuten nyt vaikka Kreikan saarille pääsee todella helposti suoralla lomalennolla ja yleensä vielä tosi edullisesti. Mutta täältä Prahasta ei pääsekään tuonne saaristoon ihan yksinkertaisesti. Suorat lennot Kreetalle olivat järkyttävän kalliita ja Bratislavasta pääsi vain Ateenaan asti. (Tässä välissä voin kertoa, että tshekkien ykköskohde on Kroatia, jonne voi ajaa.) Niinpä sitten matkustimme ensin yöjunalla Puolaan, ja Katowicesta lensimme suoraan Haniaan, Kreetalle. Matka tietysti kesti "vähän" kauemmin, mutta jotenkin hauska oli käydä aamulla Puolassa. En tajua miten siellä tuleekin aina niin kotoisa olo.

Näin siis päädyimme Kreetalle, ja oli se kyllä vaivan arvoista.

Parasta tosiaan oli se aamukahvin juominen parvekkeella, jolta meillä oli merinäköala. Ja meren kuuntelu iltaisin, ja meren tuoksu. 

Majoituimme hyvin pienessä Paleochoran kylässä Kreetan etelärannalla. Kylä oli ihan mielettömän suloinen, ja sen ihmiset aidosti ystävällisiä supermarketin kassamyyjää myöten. Yleisesti ottaen asiakaspalvelu tuossa kylässä saisi kympin arvosanan. Viikon aikana tutustuimme pariinkin ravintolan tarjoilijaan, joiden kanssa juttelimme joka päivä. Mummut ja papat tervehtivät meitä kävellessämme kapoisia kujia. Kun itse asuu isossa turistikaupungissa, viikko tuollaisessa pienessä kylässä tekee todella hvää. 

Prahassakin voi nauttia auringosta ja syödä ravintoloissa edullisesti, mutta Kreetalle meitä motivoi matkustamaan meri, Välimeren ruoka, kreetalaisten leppoisuus ja ystävällisyys, ja luonnossa rauhoittuminen. Pakko myöntää, että viikon aikana kävi useamman kerran mielessä, että kyllä minun pitäisi vielä asua ison veden, joko meren tai järven äärellä. Ajattelin usein, kuinka onnekkaita suomalaiset ovat, kun meillä on siellä sekä ne 180 000 järveä että meri.

Hassua kyllä oli se, että jopa tuolla pienessä kylässä oli paljon suomalaisia. Koska en asu Suomessa, oli todella huvittavaa kuulla suomea joka kauppareissulla. Ostin jopa suomenkielisen kirjan. Kuulin suomea yleensäkin enemmän kuin olen kuullut viimeisen kahden vuoden aikana. Paleochorassa ei kuitenkaan ole ollenkaan sellaista ärsyttävää "Terve terve mitä kuuluu" -sisäänheittokulttuuria, vaan iltaisin saa kävellä ihan rauhassa. (Tosin, asiaan saattoi vaikuttaa se, että tuo parempi puoliskoni näyttää hyvin paljon paikalliselta. Mutta vältyin kyllä näiltä mitä kuuluu-huuteluilta myös yksin kävellessäni.)

Hyvin olisi toinenkin viikko mennyt, vaikkapa jossain toisessa kylässä samalla saarella. 

 

Elafonissin ranta