8. toukokuuta 2016

Värejä!














Olen näiden kahden Prahassa asutun vuoden jälkeen sisäistänyt, että tarvitsen värjejä. Paljon, erilaisia. Satun asumaan Kaarlen yliopiston kasvitieteellisen puutarhan vieressä ja juuri nyt siellä on todella ihanaa! (Koordinaatit alla.)

Tavallaan kaipaan sitä "keväthulluutta", mikä Suomeen iskee tähän aikaan vuodessa. Kun kevät tulee yhdessä yössä ja kaikki on ihan sekaisin. Kun päivät ovat hullun pitkiä ja ajantaju katoaa täysin. Täällä keski-Euroopassa vuodenajat ovat enemmän tasapainossa - ja samalla myös oma mieli, minkä koen kyllä rentouttavaksi asiaksi. Kun huhtikuussa tulee vihreää, tietää, että se kestää marraskuuhun asti. Erään ystäväni sanoin Prahan kevät on "lempeä". Se tulee varkain, pikkuhiljaa, ja siihen ehtii tottua. Kevät on lempiaikaani Prahassa. Täällä on vain ihan hurjan kaunista, visuaaliselle ihmiselle tämä on melkein liikaa! Myöhästyn joka paikasta, kun pitää pysähdellä kuvaamaan.


Botanicka zahrada - Univerzita Karlova v Praze

Na Slupi 433/16 

(Pysäkki Botanicka zahrada, linjat 6, 18 ja 24 tai lyhyt kävelymatka Karlovo Namestin metroasemalta.)