27. joulukuuta 2016

Minun Krakova


 
"Rakas Maria, voisin jäädä tänne.
Rakas Maria, olen nähnyt hiekkamyrskyn.

Täällä eksytään vääriin baareihin,
ja iloon juodaan kuten suruunkin.

Täällä uuvutaan aamuihin.
Paetaan ikkunoista,
ajetaan rajakaupunkeihin taksilla
Vannotaan helposti,
unohdetaan helpommin.
Sillä rakkaus on mitä on.

Mutta missään ei neuvota
kaupunkiin eksyneitä
niin kuin täällä neuvotaan.

Ja Maria, täällä tajutaan
vailinnaisia lauseitani.

Ja kun iltapäivä
on jo pitkällä
alhaalla soi
epävireinen viulu."

(Scandinavian Music Group: Rakas Maria)
















Viime aikoina olen miettinyt Puolaa. Kaipaan sinne. (Miksi en osta bussilippua?)
Siispä päätin postata vähän Krakovasta, kun se on nyt mielessä...

Krakova on niin kuin vanha mustavalkoelokuva, jossa taustalla soi saksofoni tai hanuri. Vähän niin kuin unohduksiin jäänyt kappale jotain sellaista mennyttä maailmaa, joka on lähes kaikkialta muualta hävinnyt.

Pidän Puolassa siitä, että ihmiset rakastavat elämistä ja arvostavat kauniita asioita. Rapistuneenkin talon ikkunassa on oltava pitsiverho ja ikkunalla kukkasia. Koska on tärkeää, että on somaa.

Olen miettinyt, miten Puolassa on niin hyvä olla. Olen tullut siihen tulokseen, että se johtuu ihmisistä. Samat ihmiset, jotka kokevat tärkeäksi vuorata talot kukkasilla, pitävät huolta ja itse asiassa ovat oikeasti kiinnostuneita kysyessään miten voit. Puolassa ei tarvitse kuin seistä vähän hukassa olevan näköisenä kadulla niin kolme tyyppiä tulee kysymään, mitä etsit ja opastavat sitten oikeaan bussiin.




















Teksti on julkaistu vanhassa blogissani Namania kolme ja puoli vuotten, kun olin viettänyt yhden elämäni onnellisimmista viikoista Puolassa.