4. heinäkuuta 2016

Ruisleipää ja puutaloja







Kotisatama








Kerran kesässä on käytävä Suomessa. Tänä vuonna satuimme sinne juuri vuoden pisimpänä päivänä, ja olihan se yötön yö hienoa nähdä.

Poikaystävä sanoo, että Suomessa aika hidastuu tai tuntuu pysähtyvän. Elämä on niin verkkaista ja ihmiset rauhallisia ja hiljaisia.

Jokin aika sitten eräs täällä asuva ystäväni, joka on todella innostunut Suomessa matkailusta, sanoi pitävänsä siitä, miten Suomessa arvostetaan sekä luontoa että ihmisiä. Se on kyllä sellainen asia, josta olen Suomessa ylpeä ja veisin tätä ajatusmaailmaa maailmalle parhaani mukaan. (Arvatkaa, kuka meillä töissä saarnaa roskien lajittelusta tai kahvitaukojen tärkeydestä...) Ja olisihan se kiva, kun voisi olla sairaslomalla stressaamatta rahasta.  Rakastan kyllä Prahaa ja tykkään asua keski-Euroopassa, olen onnellinen täällä, mutta joskus tuntuisi hyvältä kietoutua siihen turvalliseen suomipumpuliin.

Siihen pumpuliin kietouduin viiden päivän ajaksi kesäkuussa. Visiitti oli ihan todella liian lyhyt, mutta ehdimme rentoutua maalla, saunoa puusaunassa, viettää perhejuhlia, kävellä järven rannalla ja ihastella vanhan Porvoon puutaloja.

Kun ostin kaupasta ruisleipää, pakkasin ostokseni biohajoavaan kassiin, haistelin sateen jälkeistä tuoksua, nautin kylmäsavulohi-salaattia kauppahallissa ja vastasin asiakaspalvelijoiden hymyyn ja muutenkin vaikutuin kaikkien ystävällisyydestä (ja englannin kielen taidosta, minun ei koskaan tarvitse tulkata poikaystävälle Suomessa mitään!), kävin suihkussa, jonka viemäri toimii ja keräsin metsämansikoita, niin, kyllähän siinä kävi mielessä, miten helppoa vain olisi muuttaa Suomeen takaisin.

Mutta sitten. Tulisi marraskuu, ja itku, ja kaipaisin Prahan kahviloita, joista saa kahvin ja kakunpalan kolmella eurolla.

On tunnustettava, että kun lähdin Prahaan, en ollut suunnitellut pysyvää muuttoa. Kyseessä oli lähinnä sellainen muuttolinnun tapainen pyrähdys. Mutta nyt olenkin viihtynyt kaksi ja puoli vuotta ja elämä on tosi vahvasti täällä.

Hyvähän se on kuitenkin tietää, että jossain on kirjaimellisesti se tukisatama, jonne voi aina palata. Niin, ja onhan meillä vielä kaiken lisäksi Romania, vuoristokylät ja Mustanmeren ranta!

Täytyy pyrkiä olemaan kiitollinen siitä, että on uskaltanut lähteä, ja että nyt on monta paikkaa, joita voi kutsua kodiksi.















3 kommenttia:

  1. Tämä oli kaunis kirjoitus <3 Tulin pitkästä aikaa blogiisi, voi että näihin sun teksteihin on ihana uppoutua. Ja iskee ikävä sinne Keski-Eurooppaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nelii :) Ymmärrät varmaan hyvin nämä ajautkset. Etteköhän tekin taas keski-Eurooppaan pääse, kun Luka on vähän isompi :)

      Poista
  2. Kiva kirjoitus:) Maailmalla pyöriessä tajuaa Suomesta sellaista hyvää mitä ei täällä asuessa ollenkaan huomaa, kuten esimerkiksi nuo toimivat viemärit!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :*