Jos kävelisitte tänään Prahan kaduilla, ette näkisi juuri ketään. Ehkä turisteja keskustassa, mutta keskustan ulkopuolella näkisitte tyhjät kadut, ehkä muutaman hassun ihmisen siellä täällä. Tuossa pari viikkoa sitten kirjoitin, että täällä ei ole sellaisia hirmuhelteitä kuin etelä-Euoroopassa. Nyt joudun syömään sanani, sillä täällä keski-Euroopassa on hikoiltu useampana päivänä ennätyskuumuudessa. Tänään siis useimmat lähtevät pois kaupungista tai ovat sisällä.
Tämän Prague Postin artikkelin mukaan Praha oli eilen maailman toiseksi kuumin kaupunki. Kaupungeissahan lämpötilat tuntuvat ihan erilaiselta kuin maaseudulla ja luonnossa, varsinkin jos kaupunki sattuu olemaan keskellä mannerta. Mutta silti, tuon jutun nähdessäni ajattelin vain, että tämä ei kyllä ole normaalia. Täällä ei pitäisi olla näin kuuma, mikä on vähän huolestuttavaa....
Kuinka kuuma sitten? No, meillä ei ole lämpömittaria, mutta aina luotettava Accuweather kertoi, että kuumimmillaan tänään oli +39. Kuinka kuumalta ulkona oikeasti sitten tuntuu, sitä en tiedä. Osaan vain kertoa, että ulos mennessä tuntui siltä kuin olisi astunut saunaan. Eli uskallan vain arvioida mikä tuo luku sitten on....
Tänään tuli se piste, kun on liian kuuma mennä ulos. Olen siis pysytellyt sisätiloissa lähes koko päivän. Mietin vain, että onneksi on lauantai eikä tarvinnut mennä töihin! Ensi viikoksi onkin sitten luvattu samaa kuumuutta, eli töihin meneminen voi olla aika mielenkiintoista.
Tähän väliin sanon, että rakastan kyllä kesää ja olen ehdottomasti aurinko-ihminen. Tähän asti olen ollut ok tämän helteen kanssa. Mutta se vain on niin, että +40 on eri asia kuin +30. Hassua, mutta en ole montaa kertaa elämässäni edes kokenut tätä, joten en osannut odottaa, että vielä tulisi se päivä, kun sanon, että nyt on liian kuuma. Ja nyt on.
Joku varmaan heittäisi tähän väliin, että eiköhän se syksy sieltä vielä tule ;)
Update: Töissä olo on itse asiassa aika mukavaa tällä hetkellä - mikäs siellä, ilmastoidussa toimistossa :)