Lupaus kesästä

Tultuamme kotiin Romaniasta, elämässä on ollut paljon puuhaa, hyvällä tavalla kuitenkin. Uusia haasteita töissä, opiskelua, joogaa, tanssia ja ystäviä.

Tänä aamuna olin onnellinen siitä, että heräsin juuri täältä. 

Päätin viettää päivän pitkästä aikaa omistautuen Prahalle. Vain itseni kanssa. Niin kuin ennen vanhaan, silloin kun tulin tänne lomalle ja minulla oli vain aikaa.

Joskus tekee hyvää viettää päivä omassa seurassaan.

Kävin pitkällä kävelyllä. Kävin lempipaikoissani sekä kulmilla, jonne ei yleensä tule mentyä.

Täällä on jo vihreää, tulppaanit ja magnoliat kukkivat. Pakenin ihmisiä hiljaiselle asuinalueelle. Muistelin asioita. Olen ehtinyt kokea Prahassa jo niin paljon.

Sellainen jännä, rauhallinen onnen tunne.

Miksi tanssin

Minä en ole ammatiltani tanssija eikä minulla ole ammattitanssijan koulutusta.
Olen kuitenkin tanssinut yli puolet elämästäni. Tanssi on minulle on luontaisin keino olla, liikkua, hengittää ja ilmaista. Tanssi on tärkeä ja iso osa identiteettiäni - silloin, kun olin työtön, huomasin usein esitteleväni itseni tanssijana, sillä sitähän minä tein, aina kun vain voin. Tanssi määrittelee minua ja elämäni suuntaa niin paljon, ettei sitä voi vähätelläkään.

Aina välillä iskee ahdistus siitä, että en koskaan opiskellut tanssinopettajaksi tai ammattitanssijaksi. Olen kuitenkin vuosien varrella seurannut hyvin läheltä työkseen tanssivien elämää, ja lopulta olen ehkä helpottunut, että valitsin toisen tien.
Tanssin itseni vuoksi, koska se on minun tehtäväni tässä maailmassa.
Mutta minun ei tarvitse ottaa paineita siitä, teenkö sen tarpeeksi hyvin, miellyttääkö tanssini muita, maksetaanko siitä minulle tarpeeksi palkkaa. Kunhan tanssin vain.

Juuri nyt toivon, että voisin tanssia enemmän. Kun pitää käydä siellä oikeissa töissä... Näin ollen aikaa ei vain ole tarpeeksi.  Kaiholla muistelen aikaa elämässäni, jolloin tanssin 10 tuntia viikossa. Nyt en pääse lähellekään tuota määrää.

Kun olin nuori, keskityin soolotansseihin, ensin jazziin ja sitten hip hopiin, joka tuntui enemmän omalta lajilta. Joka kevään kohokohta oli esiintyminen kaupunginteatterissa. Muistan vieläkin, miltä siellä lavan takana tuoksuu ja miltä tuntuu se hetki lavalla, ennen kuin valot syttyvät. 

Olin ehkä 20-vuotias, kun minut vietiin ensimmäisen kerran kuubalaiseen salsabaariin. Tuo ilta muutti elämäni. Enkä nyt yhtään vähättele.

Oli sellainen olo, kuin olisin tullut kotiin. Mielessä pyöri vain yksi ajatus.
Minun. On pakko. Saada. Tämä asia. Elämääni.

Eikä siitä sitten enää paluuta ollut.

Salsa ja paritanssi ovat tuoneet elämääni niin paljon asioita, ihmisiä, muistoja, hetkiä, opetuksia, elämäniloa, etten pysty sitä edes käsittämään. Tanssi on tuonut välillä myös kyyneleitä ja vaikeita jaksoja, mutta niiden yli pääseminen on ollut kauneinta elämässä. Olen käsitellyt luultavati kaikki elämän tunneskaalat tanssin vuoksi tai tanssin avulla.

Jokaisella on elämässään tärkeitä käännekohtia, minulla se on ehdottomasti ollut se, että aloitin salsan. Olen onnellinen ja ylpeä siitä, että olen salsera.

 Tanssiminen on minulle kutsumus. En tiedä, onko mulla varsinaista kutsumusammattia, niin kuin monilla tuntuu olevan, mutta minun kutsumukseni on tanssi. Ja se on arvokasta. En halua ajatella, että jollain asialla olisi suurempi merkitys silloin, kun siitä maksetaan palkkaa.

Salsan myötä kiinnostuin myös muista paritansseista. Tanssin bachataa, merenguea ja kizombaa ja kävin myös lavatansseissa pari kesää asuessani vielä Suomessa (ihan mielettömän hieno asia suomalaisessa kulttuurissa, jonka toivon säilyvän). Joskus tarvitsen taukoa salsasta ja tekee hyvää kehittää itseään tanssimalla jotain muuta. Jokaiselle tanssille on paikkansa ja tarkoituksensa. Ne tuntuvat erilaiselta ja niille on omat hetkensä. 

Paritanssi opettaa paljon. Toisen ihmisen kunnioitusta, kuuntelua, kommunikaatiota, hetkessä elämistä. 

Kun tanssin, unohdan kaiken muun. Tanssin jälkeen on sellainen olo, että olen maailman onnellisin nainen ja elämästäni ei puutu mitään.

"Tanssi tuo ihmiset yhteen. 

Ja tanssi tapahtuu katoamispisteessä. 

Liikkeet häviävät ilmaantuessaan. 

Tanssi on olemassa vain häviävän hetken ajan. Se on arvokasta. 

Se on metafora elämästä itsestään."

(Lin Hwai-min)