Ihanana kevätviikonloppuna nautin auringosta ja lämpöasteista.
Ja sitten minä luin.
Viisaita, inspiroivia, kauniita, tuoreita, rohkeita ajatuksia, sanojen ketjuja.
Suomesta minulla on kaikista eniten ikävä kirjastoja ja kirjakauppoja. Sitä, että saan olla suomenkielisen kirjallisuuden ympäröimänä. Runoja. Oivalluksia.
Puhun tällä hetkellä suomea ehkä kerran viikossa. Se on ihan liian vähän. Kirjoitan suomea päivittäin, mutta avaan suuni ja oikeasti puhun todella vähän.
Onneksi on blogit, joihin taitavat kirjoittajat luovat näitä viisaita, inspiroivia, kauniita, tuoreita, rohkeita ajatuksia, sanojen ketjuja. Suomessa on paljon bloggaajia, joiden tekstit saavat minut vuoroin liikuttumaan, ilastumaan ja inspiroitumaan. Onneksi.
Eilen en päässyt ajoissa nukkumaan, sillä oli luettava. Niin monia hyviä blogeja on olemassa. Kirjoittajat, kiitos että olette!
Haluan lähettää erityiskiitoksen Sivulauseita-blogin kirjoittajalle Helmille. Hänen kirjoituksensa ovat hienoja, jos minun pitäisi tiivistää yhdellä adjektiivilla. Lisäksi hänen blogistaan olen saanut useita vinkkejä muihin mielenkiintoisiin blogeihin tai artikkeleihin. Suosittelen lämmöllä tutustumaan tähän blogiin.
Kiitos!
 |
Tampereen Runo-kahvila, jota on myöskin välillä ikävä. |