.... enkä edes osaa sanoa, että mihin.
Viime vuonna elin ensimmäisen kevääni Prahassa. Tuo kevät oli täynnä haaveilua, ihanaa epävarmuutta, katusoittajia, take away-kahvia, punaisia kattoja, aurinkoa, toivoa, bussimatkoja, jännitystä ja paljon aikaa.
Miksi aloin miettimään tätä nyt? Siksi, että tänään täällä on minun suomalaisilla kriteereilläni ensimmäinen kevätpäivä! (Kävimme tästä pienen väittelyn etelä-eurooppalaisen poikaystävän kanssa, mutta pidän kiinni tästä mielipiteestäni.)
Toisaalta tämä on vähän hassua, koska eihän täällä ollut lunta eli kunnon talvea, joten kevään tulo ei ole sellainen suuri ihme kuin Suomessa. Mutta, hyvältä se tuntuu! Vihreyttä ja kukkia saa vielä hetken odotella, mutta auringolla on kummasti askelta keventävä vaikutus.
Tänä aamuna avasin ikkunat ja kuuntelin lintuja. Aurinko häikäisi. Huomasin olevani ihan väärässä ratikassa. Menköön sekin kevätauringon piikkiin.
Tänä keväänä minulla ei ole niin paljon aikaa kuljeksia joen rannassa, mutta aion ottaa noista pienistä hetkistä kaiken irti.
Tässä kuvakatsaus viime vuoden ihanaan vapauden kevääseen:
Ainiin, kerroinko mä että rakastan katusoittajia?
