Romanian mummula

Minulla ei ole omia elossa olevia isovanhempia. En juuri ajattele asiaa, mutta joskus käy mielessä, millaista olisi, jos voisi kysyä asioita omalta isoäidiltä. On paljon kysymyksiä, joihin oikeastaan kukaan muu ei voi antaa vastauksia.

Mutta, minulla on Romaniassa vara-mummula. Poikaystävän isoäiti, eli bunică asuu pienessä kylässä, edelleen omassa talossaan kanojen, kissojen ja koiran kanssa, vaikka ikää on jo reilusti 80. Tuolla mummulassa käyminen on aina yksi Romanian matkojen kohokohdista. Kyseessä kun on vanha ihminen, tietysti sitä aina jännittää vähän. Ja kun pääsemme perille ja näemme hänet portilla vastassa, pääsee pieni helpoituksen huokaus.

Tietenkään maalla asuminen ei ole helppoa yksin. Ilman naapureita ja lapsia ei pärjäisi. Mutta ei tarvitsekaan pärjätä. Bunică on tosiaan jo kunnioitettavassa iässä, eikä ole ihan varma siitä, missä Suomi on. (Ensimmäisellä vierailullani kuuntelinkin poikaystävän äidin selostusta, "Rusia, Rusia".)

Itse mummula on varsinainen aarreaitta vanhoine valokuvineen, käsitöineen ja tarinoineen unohtamatta puutarhan viinirypäleitä, persikoita, tomaatteja, omenoita, pähkinöitä. Mainittava on, että oikeasti vapaiden kanojen munat muuten ovat erilaisia. 

Aina, kun näen tuon pienen huivipäisen naisen mietin, mitä kaikkea hän on ehtinyt kokea. Kommunikointi onnistuu tulkkien avulla. Olen jo oppinut ulkoa rimpsun, minkä hän minulle kertoo joka kerta. "Ești frumoasă. Sinä olet kaunis. Jää tänne Romaniaan." Lähtiessämme hän muiskauttaa aina poskisuudelmat ja toivottaa Sănătate, terveyttä. Voi, sitä samaa mummu, sitä samaa.

Syksyn kiireet

Kirjoitustahtini (tai no, mikä kirjoitustahti) on melko laiskaa tällä hetkellä. Toisaalta se tarkoittaa vain sitä, että elämässä on kaikkea muuta. Vapaa-ajalla on tullut kulutettua noita kuvassa näkyviä tanssikenkiä. 
Olen saanut uutta inspiraatiota tanssiin ja se on, aina vaan, yksi tärkeimpiä asioita elämässä. Ilman tanssia en tuntisi olevani elossa. 

Opiskeluaikoina uusi vuosi alkoi aina syksyllä koulun alettua. Nyt syksyn 
merkki on uudet tanssitunnit. Olen niin sanotusti zoukahtanut, eli tuo kyseinen tanssi nimeltä zouk on vienyt täysin mennessään...

Prahassa on eletty syksyä jo hyvän aikaa - ja pakko myöntää, että kesää on jo nyt ikävä. Suomessa asuessa yritin olla syksyihminen, ja kyllä minä edelleenkin rakastan kahviloissa notkumista, kun ulkona on kylmä. Mutta joka vuosi kallistun enemmän sinne kesän puolelle.

Yksi suosikeista Prahassa on tämä Pradelna. Viime aikoina elämä on ollut vähän hektistä, mutta haaveilen kiireettömästä sunnuntaista tuossa kahvilassa. Se hyvä puoli tässä syksyssä onkin. Kesällä nimittäin noissa kahviloissa oli ihan liian kuuma.

Syysterveisiä Prahasta!

Romaniassa

Jo perinteeksi muodostuneen tavan mukaan jatkoimme kesää Romaniassa - toinen meistä kun sattuu olemaan kotoisin lämpimästä maasta.

 Joka ikinen kerta, kun ollaan lähdössä pois, ajattelen että voi kun voisi jäädä vielä hetkeksi. Kaikkeen siihen kaoottisuuteen ehtii tottua viikossa ja ajomatkalla Romanian läpi takaisin kotiin imee itseensä vuoria ja kaikkea sitä vihreyttä.

Romaniassa pää on myös niin täynnä ajatuksia, että jälkikäteen niitä on vaikea luoda sanoiksi ja kirjoittaa kaikkea. Näillä matkoilla tajuan aina lähes yhtä paljon asioita Suomesta kuin Romaniasta. 

Romaniassa on yhtä aikaa rauhallista ja vähän kaoottista. Kaoottisuudella tarkoitan ehkä vain elämää ja ihmisten temperamenttia. Keski-Euroopassa ja Suomessa kaikki on niin järjestelmällistä ja hallittua. Jatkuvasti kuulet ihmisten valituksia siitä, mikä kaikki maassa on pielessä. Ja seuraavassa hetkessä ihastellaan taas niitä vuoria, koska on se vaan mielettömän kaunis maa. Romania ihastuttaa, hämmentää, raivostuttaa, ja liikuttaa. Ja kaikki on ihan yhtä totta.

Tuo Balkan on kyllä ihan oma paikkansa Euroopassa. Se on jännä sekoitus itää ja länttä. Tavallaan sellaista kuin muuallakin, mutta ei kuitenkaan.

Tein sellaisen huomion ajaessamme neljän maan läpi, että Romaniaan saapumisen huomaa ensimmäisenä radiosta. Radiossa soitettava musiikki poikkeaa niin selvästi keski-Euroopasta - Romaniassa kuulee enemmän lattareita ja rytmejä, jotka ovat saaneet vaikutteita Turkista ja Balkanin maista.

Joka tapauksessa teki hyvää olla lomalla. Herätä myöhään, hengittää raitista vuoristoilmaa, kuunnella romaniaa, juoda hyvää viiniä ja syödä hyvää ruokaa, viettää päiviä maalla keräten pähkinöitä ja syöttäen kanoja, nauttia luonnosta. Romaniassa on niin vihreää, että se vaatisi jonkin uuden sanan, ja tuo vihreys on tosi terapeuttista. Romaniassa oli vielä syyskuussa kesä, joten saimme myös löhötä uima-altaalla ja ottaa aurinkoa.

Romania on maa, joka on toivoa täynnä. Niin kuin eräs henkilö minulle viikon aikana ilmaisi: "Paljon lupauksia, liian vähän aikaa." 

Maa on kuulemma muuttunut paljon kymmenessä vuodessa, joten saa nähdä millaista siellä on seuraavalla vuosikymmenellä. Toivon kuitenkin, että Romania kehittyessään ei hävitä hienoja perinteitä kulttuurissaan. Romanian kulttuuri on hyvin rikasta ja maalla on pitkä historia. (Esimerkiksi noissa ylläolevissa kuvissa voi nähdä käsinmaalattua keramiikka paikasta nimeltä Horezu.)

Kun Romania alkaa olla jo tuttu maa, sinne menee jo vähän niin kuin toiseen kotiin. Onhan siellä se Romanian perhe ja tutut, omat paikat. Paljon on vielä näkemättä - Romania vaatisi yhden kuukauden, jotta ehtisi tutustua koko maahan. Tai sitten monta, monta matkaa.

Viikko kotiin paluun jälkeen huomaa jo kaipaavansa takaisin.