Olen kyllä aivan pihalla tästä bloggaamisesta ja blogimaailmasta juuri nyt. Tänä kesänä en ole edes yrittänyt päivitellä blogia. Prahassa on ollut kuuma kesä, varsinkin tämä heinäkuu - ja aika vain menee nopeasti. Kun päivästä 10 tuntia kuluu työpäivään matkoineen ja viikonloppuisin on +30 - +35 astetta, vapaa-aikaansa ei todellakaan halua käyttää sisällä läppäriä naputellen.
Tässä kuitenkin vähän kesäterveisiä kuvien muodossa.
Täytyy sanoa, että rakastan kesää! En vaihtaisi kesää mihinkään. Täällä keski-Euroopassa ei kovinkaan usein ole sellaisia hurjia helteitä kuin etelässä, mutta tarpeeksi lämmin kuitenkin (eli ainakin +25 ja hyvin usein +30). Tämä on juuri sopivan lämpöinen ja pituinen kesä minulle. Ja vaikka täytyykin (tai siis, saakin) käydä töissä, voi nauttia lämpimistä kesäilloista ja viikonlopuista - ja syödä kirsikoita. En ainakaan nyt haluaisi muuttaa takaisin pohjoiseen.
Praha tuntuu koko ajan enemmän kodilta ja olen huomannut kiintyneeni tähän pieneen Tshekin maahan. Olemme käyneet viikonloppuisin ajelulla maaseudulla, ja pidän kovasti vihreistä kukkuloista, maissipelloista ja suloisista kylistä. Praha taas tuntuu omalta mukavuusalueelta, jossa on helppo olla. Kesän aikana siskot ovat vierailleet Prahassa, ja siitäkin tulee hyvä olo, että oma perhe viihtyy täällä.
Jossain vaiheessa kirjoittelen vähän kesävinkkejä tänne Prahaan ja minne paeta kuumia kesäpäiviä. Nyt kutsuu uima-allas - ja huomenna taas sinne "arkitunneliin" (eräästä blogista bongaamani nimitys metrotunnellille).