Romania - Karpaateilta Mustanmeren rannalle

Kun noin vuosi sitten olin menossa treffeille romanialaisen nykyisen poikaystäväni kanssa, en tiennyt Romaniasta paljon mitään. Olin käynyt kerran Balkanilla, Montenegrossa, ja ajattelin, että ehkä siellä on vähän samanlaista. 

Sittemmin olen päässyt käymään Romaniassa, joka on Montenegron lisäksi kaunein maa, jonka olen nähnyt.

Faktahan on se, että aika monelle suomalaiselle tulee mieleen negatiivisia mielikuvia sanasta "Romania". Kulkukoirat, romanikerjäläiset, korruptio. Ja kyllä, siellä on niitä ongelmia. Valitettavasti näin Romanian reissullani muun muassa niitä kulkukoiria joka päivä. Mutta näin myös paljon muutakin.

Rehellisesti sanottuna: Romania on niin kaunis ja upea maa, että ei sieltä kukaan lähtisi ilman todella hyvää syytä. 

Ja monihan lähtee, koska on väsynyt odottamaan muutosta. Prahaan, Saksaan, Lontooseen, Pariisiin. Se on ymmärrettävää, mutta samalla todellä sääli. Maa kärsii aika pahasta "aivovuodosta" tällä hetkellä.

Romaniassa on mahdollista nähdä, millaista elämä oli Euroopassa 70 vuotta sitten - ja toisaalta, millaista se on nyt. Kehityksen näkee silmissä. Itse näin Romaniassa siistejä, viihtyisiä kaupunkeja kauniisti hoidettuine puistoineen. Tapasin ystävällisiä ihmisiä, ihastelin vuoristoa ja auringonkukkapeltoja. Romanialla ja Suomella on jotain yhteistäkin: metsä ja sen paljous.

Romanialaiset ovat ylpeitä maansa luonnosta ja on syytäkin. Itselleni Romanian matkojen kohokohta vuorten lisäksi on maaseutu, jossa voi aistia vielä sellaista autenttista tunnelmaa, joka muualta Euroopasta on hävinnyt.

Romanialla on upean luontonsa lisäksi pitkä historia, joka tekee maasta kiehtovan matkakohteen. Vielä on paljon vielä näkemättä: linnat, Transilvanian keskiaikaiset kaupungit (joista olen nähnyt jo Sibiun), Bucovinan luostarit, kiehtova Maramures, Mustanmeren ranta...

Ennen kuin lähdin Romaniaan ensimmäisen kerran, minulle sanottiin: "There you will feel united with nature. Your soul will feel good." 

Allekirjoitan täysin.

Kartta täältä.

what did you dream?

Parasta juuri nyt.

Hiirenkorvat puissa. Kevätsade. 

Linssikeiton tuoksu.

Uusi inspiraatio.

Ihmeelliset kohtaamiset. Hyvät sanat. 

Hetket, kun miettii, miten elämä on 

johdattanut siihen pisteeseen, jossa on nyt.

Ja tämä biisi ja video. En löydä sanoja. Ah.

Velikonoce

Kun pääsiäistorit saapuvat Prahaan, tietää varmasti, että on kevät. 

Vanhankaupungin lisäksi suosittelen taas pienempiä, sympaattisia toreja. Suosikkini, kuten joulutorienkin kohdalla, löytyy Namesti Mirulta.

(sekä metroasema että ratikkapysäkki Namesti Miru)

Pääsiäisviikonloppu Prahassa on hyvin erilainen kuin Suomessa. Täällä koko maa ei mene kiinni, vaan juuri päinvastoin: tuntuu, että koko maailma on keksinyt matkustaa Prahaan.  Mistään ei huomaa, että on jokin juhlapyhä, sillä kaikki on avoinna niin kuin normaalistikin. Mikäli siis olet tulossa pääsiäisviikonloppuna Prahaan, ei tarvitse huolehtia, löytyykö syötävää. Mutta varaudu siihen, että täällä on muutama muukin ;)

Kuvassa kopassa oikealla näette tshekkiläisen pääsiäiserikoisuuden, pomlazkan. Tällä tshekkiläisellä pääsiäisvitsalla ei virvota, vaan perinteen mukaan pojat viuhtovat tällä tyttöjä tuoden heille terveyttä ja nuoruutta.

Ilmeisesti pojat ovat laiskoja koristelemaan näitä itse, sillä pomlazkoja näkee joka kadunkulmassa myytävänä :)

Romania

Pian pääsen vähän erilaisiin maisemiin - ensi viikon vietämme Romaniassa.

Kuva on otettu poikaystäväni isoäidin puutarhasta, joka on yksi seesteisimpiä paikkoja, joissa olen käynyt. Juuri nyt tuntuu hyvältä poistua hetkeksi kaupungista ja lähteä viikoksi toisenlaiseen kulttuuriin, kuuntelemaan kaunista romanian kieltä ja tietysti tapaamaan bunicăa. 

La revedere!

Paras aika vuodesta

Maaliskuussa muistan.

Miksi muun muassa halusin muuttaa tänne.

Ravintola-suositus Prahaan: Moment

Päivän piristys. Tavallinen terassi olisikin ihan tylsä.

Nyt kasvissyöjät ja keliaakikot tarkkana. Tässä yksi vastaus kysymykseenne, "mistä saa ruokaa Prahassa?" Jälleen kerran vinkkaus löytyy Vinohradysta (kannattaa ihan oikeasti omistaa Prahan matkasta yksi päivä Vinohradylle). 

Kavarna & Bistro Moment tarjoaa nimensä mukaisesti mukavan kahvi- tai ruokahetken. Tänne voi pistäytyä lounaalle tai vaikka aamiaiselle. Tarjolla kasvisruokaa. Lounaat ovat usein gluteenittomia. (Prahassa on muuten yleinen käsitys se, että gluteenittomat ihmiset syövät vain ja ainoastaan kasvisruokaa tai pizzaa :) ) 

Joskus Momentissa järjestetään hauskoja tapahtumia, kuten erikoisuus Prahassa, kirppis. Momentissa on rento meininki ja ystävällinen palvelu. Tämä bistro löytyy hyvin läheltä Jiriho z Podebradin metroasemaa.


PS. Kunhan ehdin, suunnitelmissani on kirjoittaa omat jutut aiheista Lihaton & Gluteeniton Praha. Pysykää kuulolla :) Akuuteissa tilanteissa voitte kirjoittaa kysymyksiä kommenttiboksiin.

Kevättalvella

Takatalvi.

Viitta kotiin :)

 

Hiljainen hetki.

 

Valentine's Dayn visiitti Pruhonicen linnaan.

 

Opiskelijan ruokahetki.

 

Sunnuntai.

 

Oli myös auringonlaskuja. Ja joutsenia.

"People are not different. Only their habits are."

Yllä olevassa kuvassa näette erään koulukirjani, jossa paneudutaan monikulttuurisiin työympäristöihin ja niiden johtamiseen. (Opiskelen human resource managementia, eli henkilöstöhallintoa. Pidän enemmän tuosta englanninkielisestä termistä, koska se sisältää sanan human ja siten kertoo paremmin siitä, mistä on kyse.)

Tätä lukiessani en voi olla peilaamatta sisältöä omaan elämääni. Tällä hetkellä siis asun Tshekin tasavallassa romanialaisen poikaystäväni kanssa. Parhaat ystäväni täällä ovat kotoisin Unkarista, Puolasta ja Hollannista. Työkavereita minulla on 9 eri maasta. Olen myös kansainvälisessä koulussa ja yhdellä oppitunnilla opiskelijoita voi olla Ruotsista, Venäjältä, Georgiasta, Meksikosta, Etelä-Afrikasta ja Vietnamista. Tämä kaikki ehdottomasti rikastuttaa elämääni hyvin paljon ja tuo esimerkiksi opiskeluun uusia ulottuvuuksia ja näkökulmia.

Mutta olemmeko me sitten muka niin erilaisia? 
Olen hyvin usein todennut, että lopulta ihmiset ovat niin samanlaisia. Monet tunteet, rakastuminen, sydänsurut, unelmointi, pelko, epävarmuus, intohimot, luovuus, oman paikan etsiminen, tarve kommunikoida - nämä ovat universaaleja asioita, joista voin keskustella jokaikisen ulkomaalaisen ystäväni kanssa.

Tietysti luonteenpiirteet ova yksilöllisiä. Meillä kaikilla on oma temperamenttimme, joka kehittyy jo vauvana. En siis halua yleistää, että kulttuurieroissa olisi kyse erilaisista luonteista. Sen sijaan käyttäisin termiä mindset. Tätä onkin sitten vaikeampi suomentaa. Ajatusmaailma? 

Fakta on se, että eri kulttuureissa ja ympäristöissä suhtaudutaan eri tavalla asiohin, ja tämä muovaa juuri mindsetiä. Tässä lukemassani kirjassa kerrotaan eri tavoista suhtautua muun muassa kontrolliin omasta ympäristöstä, tilaan ja yksityisyyteen, aikaan ja ajankäyttöön, kommunikaatioon ja niin edelleen. Osa kulttuureista painottaa individualismia (esimerkiksi Suomi) ja toiset kollektiivisuutta (esimerkiksi Espanja ja itä-Euroopan maat). 

Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä? Miten tämä esimerkiksi muovaa omaa arkeani?

Tietysti otan esille lempiesimerkkini, eli Suomen ja Romanian. Euroopan mittakaavassa nämä kaksi maata ovat niin kaukana toisistaan kuin voivat olla. Hyvin harmonisesti tämä meidän yhteiselämämme kuitenkin sujuu. Sanoisin, että erilaiset näkemyksemme ja tapamme vain tukevat toinen toistaan. On ihan hyvä nähdä maailma toisesta näkökulmasta välillä, puolin ja toisin.

Suomi on omasta mielestäni hyvin individualistinen maa, jossa ihmisten tulee olla itsenäisiä ja niin sanotusti pärjätä. Vitsit entisaikojen suomalaisnaisista, jotka lähtevät heti synnytettyään aamulypsylle, voivat ihan hyvin pitää paikkaansa. Unkarilainen ystäväni on sanonut, että "teillä skandinaavisilla naisilla on tietty asenne." Tällä asenteella hän tarkoittaa sitä, että annamme itsestämme hyvin itsenäisen ja vahvan kuvan. Sama ystäväni on myös todennut, että kaikkien entisissä sosialistisissa maissa kasvaneiden ajatusmaailmassa on jotain yhteistä, jota on vaikea selittää "meille muille".

 Poikaystäväni hämmästeli Suomen maaseudulla sitä, että talot ovat niin kaukana toisistaan. Enpä ole itsekään nähnyt vastaavaa missään muualla kuin pohjoisessa. Kaikkialla muualla Euroopassa kylät ovat pieniä yhteisöjä, joissa talot ovat vieri vieressä. (Tälle voi kyllä olla myös ilmastollisia perusteita, kuten äitini tietää kertoa.)

Romanialainen kylä. Kuva täältä.


Oman kokemukseni mukaan Romaniassa ihmiset auttavat muita herkästi, pyytämättä. Muiden auttaminen ei ole itseltä pois. Ihailen tätä. Matkustaessani oikeastaan missä vain itä-Euroopassa, kiinnitän huomiota samaan asian: ihmisten vieraanvaraisuuteen. 

Edellä kirjoitin, että eri maissa suhtaudutaan eri tavoin kontrolliin omasta ympäristöstä. Suomi kuuluu näihin maihin, joissa rakastetaan sääntöjä ja asioiden tulee olla järjestyksessä. "Suomessa kaikki toimii. Ja suihkusta tulee aina lämmintä vettä", huokailevat monet suomalaiset ulkomaan reissuillaan. Ja sehän on ihanaa, siis se, että asiat toimivat ja voimme esimerkiksi luottaa poliisiin. Se ei ole kaikkialla itsestäänselvää.  Samalla me myös ajattelemme, että voimme kontrolloida ympäristöämme ja hallita kaikkea. Ja jos joskus emme voikaan, maailma romahtaa.
 Me suomalaiset luotamme. Se tekee meistä vähän naiiveja. Ja se ei ole aina huono asia. Välillä ihmettelen ja ihastelen, miten se maa voi olla olemassa.

Sitten Romaniaan. Tiedättehän sanonnan "life is not about waiting the storm to pass, it's about learning to dance in the rain"? Tämä kuvaa romanialaisia aika hyvin. Kun yhteiskunta ei toimikaan, täytyy luottaa itseensä. Romanialaiset ovat hyvin go with the flow -tyylisiä ihmisiä. He eivät yritä kontrolloida kaikkea koko ajan vaan antavat asioiden mennä omalla painollaan. Suhtautuminen esimerkiksi verojen maksuun on erilainen kuin meillä, sillä mitään takeita sille ei ole, että verorahat menisivät johonkin järkevään. Asioita ei myöskään kannata suunnitella turhaan etukäteen, sillä mistäs sitä tietää.

Poikaystäväni on todennut monesti, että suomalaiset eivät pärjäisi Romaniassa.

Oman poikaystäväni asenne on se, että menneitä on turha miettiä, tulevaa on turha murehtia. Itse vähän kadehdin tätä elämänasennetta, sillä itse murehdin joskus liikaa ihan turhaan. Tai murehdin ennen, poikaystäväni seura on vaikuttanut minuun niin, että olen pikkuhiljaa päässyt turhasta stressaamisesta. 

Luulen, että tämä vahvan kontrollin ja suunnitelmallisuuden yhteiskunnassa eläminen vaikuttaa siihen, kuinka joustavia olemme. Itselläni tämä järjestelmällisyyden rakastaminen vielä korostuu, ja stressaannun herkästi, jos asiat eivät menekään suunnitelmien mukaan. Oma heikkouteni onkin se, että en ole kovin joustava. Romanialaiset ovat hyvin joustavia. Ja esimerkiksi juuri sille muiden auttamiselle on aina aikaa.

 Tähän asti olen puhunut vain Euroopasta. Suurin osa maailman maista toimii eri tavalla kuin Suomi - tai siis, ei toimi. Miettikää esimerkiksi Bangladeshia. Tai Meksikoa. Jos ihmiset oikeasti yrittäisivät hallita ja kontrolloida kaikkea korruptoituneista poliiseista tulivuoriin ja tsunameihin, he tulisivat vain hulluiksi. Ei ole myöskään ihme, että jooga on kehitetty juuri Intiassa.

Aikakäsitys. Tämä ehkä onkin se stereotyyppisin piirre kulttuurieroista puhuttaessa. Ja silti niin paikkaansa pitävä. (Kuinka moni on joutunut joskus odottamaan espanjalaisia? Niinpä.)
Aikaan suhtaudutaan eri tavalla eri maissa. Pohjois-Euroopassa ja Saksassa aikaa kulutetaan, ajan ajatellaan olevan asia, joka jossain vaiheessa loppuu. Etelä-Euroopassa taas aikaa ajatellaan tulevan aina lisää. Aikaa käytetään. Ei ole niin vakavaa myöhästyä, sillä eihän koskaan voi tietää, mitä elämässä tapahtuu! Jos tapaat matkan varrella tuttavasi, sinun on jäätävä kyselemään kuulumisia, sillä muuten hän loukkaantuu.

Kyllä, suomalaisella ja romanialaisella aikakäsitykset poikkeavat toisistaan paljon. Toisaalta, Suomessa olen itsekin yksi niistä "viime tipassa"-ihmisistä. Siellä se ehkä korostuu, sillä viiden minuutin myöhässä oloa pidetään myöhästymisenä ja siitä tulee laittaa tekstiviesti. Täällä Tshekeissäkään viisi minuuttia ei ole vielä mitään, mutta silti Tshekin aikakäsitys on lähempänä pohjoista kuin etelä-eurooppalaista. Olenkin opastanut poikaystävääni, että täällä myöhästymistä pidetään epäkohteliaana ja epäkunnioittavana, siksi on hyvä edes ilmoittaa olevansa myöhässä. (Näin me siis opetamme toinen toisiamme ;) ).



Huh. Puhuttavaa olisi vielä vaikka mistä, kuten kielen vaikutuksesta. Onneksi voin linkata teidät tähän Janne Saarikiven kolumniin Onko vapautta, rakkautta ja totuutta olemassa?
Ja kirjoittaa ehkä aiheesta omasta näkökulmastani myöhemmin...

PS. Kirjoittaja harkitsee suomen kielen kurssia. Tätä tekstiä oli yllättävän vaikea kirjoittaa. Ilmeisesti englanti alkaa ottaa valtaa aivoissa. Sekin vielä.

Tanssiva kaupunki

Tässä kauniissa videossa tanssijat ottavat Prahan haltuunsa.

Video on tehty yhteistyössä British Councelin, Festival Tanecnich Filmun ja säveltäjä Danny Odomin kanssa. Koreografioita ei ole suunniteltu. Täytyy sanoa, että hienoa työtä on tehty myös videon leikkausvaiheessa.

Tanssijat ilmentävät tuntemuksiaan improvisoidusti. Pidän erityisesti tällaisesta "tilataiteesta", jossa julkinen kaupunkitila koetaan uudella tavalla ja otetaan haltuun. Kuten tekijät sanovat, tämän videon tarkoituksena on ilmaista myös vapautta.

Jotenkin pidän paljon siitä, että tämä on mustavalkoinen. Voin tunnistaa Prahan tästä videosta ja musiikista. 

Tässä linkki videoon:

Moving Prague

Väriä ihmisille

Kukkaterveisiä Prahasta.

Annan kuvien puhua puolestaan. 

(Opiskelun välttelyä vol. 23409)

On se vaan ihmeellistä mitä kevätaurinko saa meissä ihmisissä aikaan!

Sanojen merkitys

Ihanana kevätviikonloppuna nautin auringosta ja lämpöasteista. 

Ja sitten minä luin.

Viisaita, inspiroivia, kauniita, tuoreita, rohkeita ajatuksia, sanojen ketjuja.

Suomesta minulla on kaikista eniten ikävä kirjastoja ja kirjakauppoja. Sitä, että saan olla suomenkielisen kirjallisuuden ympäröimänä. Runoja. Oivalluksia. 

Puhun tällä hetkellä suomea ehkä kerran viikossa. Se on ihan liian vähän. Kirjoitan suomea päivittäin, mutta avaan suuni ja oikeasti puhun todella vähän.

Onneksi on blogit, joihin taitavat kirjoittajat luovat näitä viisaita, inspiroivia, kauniita, tuoreita, rohkeita ajatuksia, sanojen ketjuja. Suomessa on paljon bloggaajia, joiden tekstit saavat minut vuoroin liikuttumaan, ilastumaan ja inspiroitumaan. Onneksi.

Eilen en päässyt ajoissa nukkumaan, sillä oli luettava. Niin monia hyviä blogeja on olemassa. Kirjoittajat, kiitos että olette!

Haluan lähettää erityiskiitoksen Sivulauseita-blogin kirjoittajalle Helmille. Hänen kirjoituksensa ovat hienoja, jos minun pitäisi tiivistää yhdellä adjektiivilla. Lisäksi hänen blogistaan olen saanut useita vinkkejä muihin mielenkiintoisiin blogeihin tai artikkeleihin. Suosittelen lämmöllä tutustumaan tähän blogiin.

Kiitos!

Tampereen Runo-kahvila, jota on myöskin välillä ikävä.

All the pretty things that we could be

Hyvää viikonloppua! Hezky víkend! :*

Ps. Miten niin matkakuume....

Kevätsiivous

Kun muutin Prahaan vuosi sitten, minulla oli mukanani iso matkalaukku ja rinkka. Niiden kanssa pöllähdin tänne ja rupesin pala palalta rakentamaan elämää. Toki tämän jälkeen tuli tehtyä ne pakolliset Ikea-ostokset, mutta muutto oli hyvin erilainen verrattuna niihin 10 pahvilaatikkoa ja särkynyt lamppu -muuttoihin Suomessa. Muistan sen tunteen, kuinka vapauttavaa oli aloittaa täysin puhtaalta pöydältä, hankkia vain ne asiat, joita ihan todella tarvitsi. Niin kuin sanotaan: vähemmän materiaa, enemmän vapautta. (Suomessa olin mm. myynyt kaikki siihen asti hankkimani huonekalut. Jossain vaiheessa sitten istuin tyynyllä tyhjän huoneeni lattialla ja kuuntelin muistaakseni The Nationalin uusinta levyä ja I need my girl -biisiä. Oioi.)

Sittemmin tavaraa on tullut Suomesta vieraiden mukana, muun muassa tarpeelliset talvitakit ja tärkeät muumimukit. Suomessa käydessäni käyn läpi niitä pahvilaatikoita, ja yleensä mieleeni heräävät seuraavat kysymykset: 1. Mistä tämä kaikki on tullut? ja 2. Miksi? Sitten onkin ihanaa ottaa mukaan juuri ne tärkeimmät jutut. Siskolta lahjaksi saatu liitutaulu. Kirppikseltä löytynyt Aila Meriluodon runokokoelma. Ystävien tekemiä piirroksia. Entiseltä kämppikseltä saatu ruusumuki. Muistoja, jotka jotenkin tekevät kodista kokonaisen.

Tänne Prahaan on hyvin helppo muuttaa ja täältä on helppo lähteä. Facebookissa ja expats.cz -sivustolla toimivista osta-myy-ryhmistä löytyy mitä tahansa. Poikaystäväni kanssa olemme ostaneet lähes kaiken käytettynä. Olen kantanut ratikassa muun muassa silityslautaa ja jumppapalloa. Käytettynä on myös löytynyt makuuhuoneen piirongit ja itse asiassa lähes kaikki keittötarvikkeet sauvasekoitinta myöten. Tavaroiden ostaminen on myös hauska tapa tavata ihmisiä ympäri maailmaa ja kuulla heidän Praha-tarinansa.

Meillä on poikaystävän kanssa hyvin samanlainen filosofia materiaalin ja asumisen suhteen: haluamme, että kodissa on viihtyisää ja kotoisaa, mutta mielestämme maailmassa on ihan tarpeeksi tavaraa. Ostamme käytettynä sen, minkä voimme. Tällä hetkellä haluamme säästää rahaa matkusteluun. Säästämme siis mieluummin hiukan vuokrasta, jotta näkisimme maailmaa. (Asuntomme on kiva, ainoa asia jota inhoan on kaasulämmitys. Mutta, yhdestä talvesta on nyt selvitty, ensi kesänä varmaankin etsimme uuden kodin. Ja kunhan sitä rahaa on säästössä joskus, lähdemme kiertämään vähän muita maita.)

Mutta turha esittää parempaa ihmistä kuin onkaan: jostain sitä materiaalia vain on tämän vuoden aikana kerääntynyt. Lähinnä vaatteita ja kenkiä, joita mulla on paha tapa rohmuta :/ Nykyinen rahatilanteeni pakottaa opettelemaan pois tästä tavasta, ja uuden vuoden lupaukseni on aloittaa panostaminen määrän sijasta laatuun (niinhän ne kaikki sanoo...)

Projektini on nyt myydä ylimääräiset kengät ja vaatteet. Mutta. Ongelma. Prahassa ei ole kirppiskulttuuria. Juuri nyt kaipaan kovasti Tampereen Kaunotar & Kulkuri -myymälää, jonne on aina niin helppoa viedä vaatteita myyntiin. Itsepalvelukirpputoreista täällä ei ole tietoakaan. En usko, että arvostus olisi kovin suurta. Nyt siis pitäisi ottaa kuva jokaikisestä vaatekappaleesta, postata kuvat facebookiin, vastata viesteihin ja odotella ihmisiä turhaan jossain metroasemalla. (Juuri näitä ensimmäisen maailman ongelmia, tiedän.)

Siksipä, olisi tosi hienoa, jos täällä Prahassa toimisi samanlainen konsepti kuin Kaunotar & Kulkuri: kauppa, jonne voi viedä vaatteensa myyntiin ja josta saat viestin, kun vaate on mennyt ja rahat ovat noudettavana. Tässä olisi oiva liikeidea tänne;) Mikäli jollain on havaintoa tällaisesta second hand-liikkeestä Prahassa, otan vinkin mielelläni vastaan!
Tänne ovat rantautuneet jo kasvisravintolat, luomukaupat ja raakaleivonnaiset, joten odottelen niitä kirppiksiä...

Mărțișor - Maaliskuinen

Mărțișor on perinteinen Romaniassa maaliskuun 1. päivänä vietettävä juhla kevään alun kunniaksi. Juhlan historia ulottuu kauas - tutkijat kiistelevät siitä, alkoiko Mărțișorin juhlinta Rooman valtakunnassa vai jo Dacian aikana. Joka tapauksessa, kummassakin valtakunnassa uutta vuotta juhlittiin ensimmäinen päivä maaliskuuta. Edelleen romanialaiset toivottavat toisilleen "La multi ani" maaliskuun ensimmäisenä. (Tämä on yleinen onnentoivotus melkein joka tilanteessa, uutena vuotena tai syntymäpäivänä.)

Omasta mielestäni olisi paljon luonnollisempaa, jos vuosi vaihtuisi virallisesti nyt! Tammikuu on vielä keskellä jotain, mutta maaliskuussa alkaa jotain uutta ja päivä pitenee.

Mărțișor on myös nimitys tälle kuvassa olevalle puna-valkealle koristeelle, jonka sain poikaystävältäni. Ennen vanhaan Romaniassa  puna-valkea nauha ripustettiin ikkunaan tai portinpieleen karkottamaan pahoja voimia. Nykyisin naiset saavat tämän miehiltään (kai sen voi antaa myös esim. ystävälle tai työkaverille tai siskolle? ). Leppäkertun uskotaan tuovan hyvää onnea. (Leppäkerttu on romaniaksi buburuza :) Ihana kieli.)

Mărțișor on sanan maaliskuu diminutiivi, joten keksin sille oman suomalaisen käännöksen, maaliskuinen. (Diminutiiveista voisin tehdä ihan oman postauksen, tämä on juttu sekä slaavilaisissa että latinalaisissa kielissä josta tykkään.)

Hyvää kevään alkua,

La multi ani!

"Ja nainen ymmärsi millaista oli olla rakastunut, hölmö ja kerrankin kaunis."

"Don't forget: beautiful sunsets need cloudy skies." 

(Paulo Coelho)

Nyt se kevät on täällä, virallisesti ja kalenterin(kin) mukaan! 

Eipä tämä talvi täällä nyt niin kovin raskas ollut, mutta silti, on ihanaa nähdä auringonlaskuja pitkästä aikaa! (Prahassa oli todella pilvistä ja harmaata pitkään.)

Tiedättehän sen elämän paradoksin, että silloin kun on rahaa, ei ole aikaa, ja kun on aikaa, ei ole rahaa? Tällä hetkellä saan laskea rahojani aika tarkkaan, sillä teen opiskelujen takia osa-aikatyötä. Mutta, koska aikatauluni on joustava enkä köki toimistolla kuuteen saakka (joka ilta ainakaan), pääsin nauttimaan kävelystä ilta-auringon lempeässä valossa. Ylläolevat kuvat ovat Na Plavkalta, joka on minulle tärkeimpiä paikkoja täällä. Jos pitäisi valita yksi kuva, joka esittää kotia niin se olisi varmaan tuo alimmainen. Joki, joutsenet ja meidän silta.

Miltä tuntuisi lentää Prahan yli?

Tämä nykyinen "reissuni" Prahassa on nyt kestänyt vuoden. Juhlistin päivää viinilasillisella hyvän ystävän kanssa, jonka kanssa tapasimme tässä maassa ensimmäisen kerran yli viisi vuotta sitten. 

Tämän vuoden aikana olen ehtinyt jo vaihtaa työpaikkaa, jatkaa opiskelua, aloittaa joogan, matkustaa Romaniaan ja oppia vähän tshekkiä.

Olen myös viettänyt aikaa itseni kanssa enemmän kuin koskaan. Olen hyvin ekstrovertti ihminen, eli ahdistun helposti jos vietän liian pitkiä aikoja yksin, itsekseni. Täällä olen viettänyt aikaa enemmän yksin kuin koskaan, mutta se on ollut todella tarpeen. Olen tutustunut itseeni paremmin ja ottanut etäisyyttä tiettyihin asioihin. Vuosi ei ollut mitenkään helppo, muutama kriisi siihen tietysti mahtui. Ehkä osaan nyt vähän paremmin olla yksin. Sehän ei nimittäin tarkoita samaa kuin yksinäisyys.

Kaikelle on aikansa. Suoraan sanottuna en ole varma, onko mulla koskaan ollut niin tasapainoinen olo kuin nyt tässä. Se tuntuu vähän uudelta ja ihmeelliseltä, ja ihanan levolliselta.

Voi olla pelkkää sattumaa, että tämä tapahtui juuri Prahassa. Luultavasti saman prosessin olisin käynyt läpi missä tahansa muualla. Vuoden aikana olen vain alkanut tuntemaan oloni niin mukavaksi täällä, että juuri nyt en mitenkään voisi muuttaa pois. 

Tässä hullussa ja epävarmassa maailmassa arvostan kauneutta. Saan siitä iloa ja voimaa. Ja kuten video yllä kertoo, niin on tämä vaan kaunis paikka.

Vaihdoin blogini nimen (osoite pysyy samana). Halusin jonkin kauniin, suomenkielisen sanan. 

Niinpä siitä tuli Lumous.