5. lokakuuta 2014

Täällä




"Hyvin hidas leveä sävel,
ehkä largo.
Valkoinen liljankukka muistaa ikkunaa vasten,
toinen, nuppu, vasta kokemassa.
Kaikella on merkitys.
Että voikin näin tajuta.
Ei äkkiä - hitaasti, pidätellen
aueta itse kuin nuppu.
Tämä täyteys, tämä paino.
Viivy vielä, odota.
Kypsy. Vasta nyt tapahtuu.
Tyynny jo, älä tuhlaa.
Älä tyydy sekuntiin.
Nyt se syntyy.

Iänkaikkinen preesens."

(Saima Harmaja)







Syys saapui. Vaikka rakastan kevättä ja kesää, olen ehkä eniten syksyihminen. Pakko sanoa, että sisällä läikähti puhdas onni sinä päivänä, kun ensimmäistä kertaa haistoin täällä syksyn ilmassa (mielestäni jokainen vuodenaika tuoksuu erilaiselta). Vaikka nyt välillä kaiholla muistelenkin niitä lämpimiä päiviä, niin eihän se kesä tuntuisi miltään ilman kylmää jaksoa välissä. On taas hyvä syy mennä saunaan.

Romaniasta paluun jälkeen alkoivat odottamani rutiinit. Koulu, tanssitunnit, jooga, vähän lastenvahtihommia. Olen huomannut, että lasten kanssa oleminen tekee mulle hyvää. Lapset tuovat aina jollain tapaa kosketusta todelliseen elämään. Tanssitunneilla olen turvallisella mukavuusalueellani, jolla kuitenkin saan mahdollisuuden kokeilla, venyä ja haastaa itseäni. Opiskelu on tällä hetkellä tärkeä inspiraation lähde, mutta samalla suurin haastajani.

Tänään hitaana sunnuntaiaamuna tajusin, että juuri nyt on vain tosi hyvä.
Ihan parasta on tavallinen arki. Ylittää silta ratikalla, nähdä aamu-usvainen Vltava, valita kahvi yliopiston automaatista ja todeta, että ne kaikki maistuvat ihan samalta, tavata uusia tuttavuuksia, kysyä mitä kuuluu ja vastata kiitos hyvää, jäädä lauantai-iltana kotiin ja juoda kaljaa ja katsoa leffaa, saada toinen hymyilemään. Kun ei tässä elämässä voi tulla valmiiksi. Täällä ollaan jo, perillä.