Romanian onnelliset kanat

"I only want to live in peace and plant potatoes and dream!"
(Tove Jansson)

Ajomatka maaseudulle, mukana uskollinen matkaseuramme Mister Moose.

Romanian maaseudulla ihmiset toteuttavat downshiftausta tietämättä olevansa muodikkaita. Heille hidas elämä, lähiruoka ja omavaraistalous ovat normaaleja asioita - näin asiat ovat maalla. Kyselin taustoja, ovatko kaikki maaseudulla asuvat syntyneet sinne. Suurin osa kuulemma on, mutta jotkut pariskunnat päättävät perustaa perheen maalle. Mikäli vaihtoehtona on elää kädestä suuhun kaupungissa, he tekevät sen mieluummin maalla, jossa he voivat kasvattaa oman ruokansa ja ostaa possun takapihalle. Joka tapauksessa, kun Romanian maaseudulle saapuu tyttö pohjoisesta, olo on kuin hyppäisi ajassa 50 vuotta taaksepäin. Ja niin se onkin, Romanian maaseudulle eletään tavalla, joka on muualta Euroopasta jo kadonnut. Oli hienoa päästä katsomaan "mennyttä elämää", joka kuitenkin on niin todellista kuin voi olla. Olen sitä mieltä, että suurin osa länsimaisista ihmisistä on vieraantunut luonnosta. Romaniassa, kuten Suomessakin liikkuessa voi monesti tuntea luonnon läsnäolon todella vahvasti. Mutta Romanian maaseudulla...en osaa edes selittää. Olet osa luontoa, hengität, kuulet, haistat, se on kaikkialla. Luonto on hallitsematonta ja villiä. 

Romaniassa kanat ovat vapaita ja luullakseni hyvin onnellisia. Hevoskärryt kulkevat tiellä (hevosilla kulkeminen ei ole Romaniassa mitenkään erikoislaatuista vaan todella yleistä), joku taluttaa lehmää, jossain kiekuu kukko. Kaikki on niin ihanan yksinkertaista, että väkisinkin alkaa miettiä, miksi me ihmiset teemme usein elämästämme niin vaikeaa. Miksi ahdistumme, jos netti ei toimi tai bussi on myöhässä?

Kyläilimme poikaystäväni 85-vuotiaan isoäidin luona. Hän asuu kahden kanan, koiran sekä kissan kanssa. Omassa pihassa kasvavat viiniköynnösten lisäksi persikat, luumut, pähkinät, omenat, kurpitsat, omenat ja yrtit. Nyt kotona saamme syödä saksanpähkinöitä ja juoda minttuteetä. Mukaan annettiin myös kotiviiniä ja luumuviinaa sekä hilloja, joita maalla tehdään joka syksy.

Suomalaiseen hiljaisuuteen tottuneena en kuvailisi Romanian maaseutua sanalla quiet, mutta käyttäisin silti sanaa peace. Sirkat sirkuttavat kilpaa, koirat haukkuvat, ympäröivä metsä elää omaa elämäänsä. Nämä äänet kuitenkin kietovat otteeseensa ja tunsin oloni pitkästä aikaa hyvin rauhalliseksi. Ilmassa leijailee savun tuoksu. Kauempana siintävät vuoret, joilta virtaa laaksoon raikasta ilmaa.

Hengitin. Oli hyvä olla.

Onnelliset kanat

 Isoäiti ja lapsenlapsi keskustelevat.

Perinteisiä romanialaisia käsitöitä. 

Poikaystävä väittää, että maaseudulla ihmisillä ei ole varaa miettiä, ovatko he onnellisia vai eivät, kunhan seuraavana päivänä kana on muninut ja lehmä lypsetty ja on ruokaa pöydässä. (Hän kylläkin rakastaa maaseutua ja on onnellinen kanojen puolesta.) Kun saavuin kyseiseen kylään täysin ulkopuolisena, fiilikset olivat aluksi kuin olisin saapunut paratiisiin: aurinko paistoi, lämmintä 30 astetta, sain syödä pähkinöitä suoraan puusta ja hyvänen aika etupihalla kasvaa persikkapuita. Okei, nämä ihmiset eivät voi haaveilla Thaimaan matkasta, mutta heillä on persikkapuita ja tämä sää syyskuussa. Mutta ymmärrän, että todellisuudessa ihmiset eivät välttämättä ajattele näin.

Pohdiskelin paljon sitä, mikä on todellista rikkautta. Kun seisoin siellä kukkulalla hengittämässä vuoristoilmaa, tunsin oloni paremmaksi kuin pitkään, pitkään aikaan. On pakko uskoa, että siellä maalla elää onnelisten kanojen lisäksi myös onnellisia ihmisiä. Miksi olemme päätyneet tilanteeseen, että onni on yhtä kuin omistamamme materiaali ja hyvinvointia mitataan kulutuksella?

Olen itsekin harrastanut downshiftausta hyvin paljon. En tosin omasta valinnastani, vaan elämäntilanteiden pakottamana. Vaikka olen erittäin etuoikeutettu ilmaisen koulutuksen saanut pohjoiseen hyvinvointivaltioon syntynyt henkilö, en ole vielä koskaan ollut niin varakas, että voisin suunnitella asunnon tai auton ostoa tai lomamatkaa eksoottiseen kaukomaahan. Sen sijaan olen saanut tanssia, opiskella, ajaa polkupyörällä järven rantaan ja pulahtaa puhtaaseen veteen. Ja olen oppinut haaveilemaan.

Sitten tajusin, että kyse ei ole siitä, onko minulla varaa ostaa uusi iPhone vai ei. Minulla on koko elämäni ajan ollut varaa johonkin, mihin monellakaan Romanian maaseudun kasvatilla ei ole: haaveiluun. Olen voinut unelmoida opinnoista ja matkoista, ulkomaille muutosta ja täydellisestä sisustuksesta.

Onko tämä voinut johtaa siihen, että jahtaan onnea koko ajan osaamatta pysähtyä vain olemaan tyytyväinen? En nyt sano, että unelmointi ei olisi sallittua. Mutta olisi tärkeää oppia olemaan kiitollinen niistä asioista, mitä on saanut ja siitä, mitä tässä on juuri nyt. Päivät kuluvat ja vuosi vierähtää nopeasti. En halua(isi) käyttää elämääni ajattelemalla sitten kun. 

Romaniassa huomioni kiinnittyi ihmisten ystävällisyyteen ja avuliaisuuteen. Kerran olin vähän nolona, kun kysyin poikaystävältäni tunsiko hän erään huoltoaseman työntekijän, koska he olivat niin tuttavallisia ja ystävällisiä toisilleen. Vastaus: en, mutta täällä ihmiset käyttäytyvät näin. 

Toinen samankaltainen tilanne tapahtui odottaessani poikaystävää erään hammaslääkärin vastaanotossa. Jokainen sisään astuva ihminen tervehti muita kohteliaasti buna ziua. Hämmennyksestä toivuttuani vastasin takaisin. (Vastaava tilanne tapahtui kerran Prahassa Suomen suurlähetystössä, jonne poikaystävä tuli mukaani äänestysreissulle. Hän kummasteli, miksi nuoret suomalaiset eivät tervehdi toisiaan saapuessaan ja poistuessaan. Niin, miksi.)

Voisiko siis rikasta elämää olla se, miten kohtelemme toisiamme? Voisiko rikkautta olla myös hyvät käytöstavat? 

Kun muistelen Romanian viikkoani, voisin tiivistäen sanoa, että kolme asiaa toivat minulle hyvän mielen: ihmiset, eläimet ja luonto. Lopulta se on niin yksinkertaista.

Lähtiessämme 85-vuotias isoäiti muiskautti suukot poskille ja toivotti onnea ja terveyttä elämääni, olenhan vielä niin kovin nuori. Mietin tuota mummua välillä. Tuossa vaiheessa elämää kaikista tärkeintä on lopulta se, että on ollut onnellinen.

"Ihmisen todellinen täydellisyys ei ole siinä mitä hänellä on, vaan siinä mitä hän on. Minkään ei pitäisi tehdä ihmiselle harmia kuin hän itse. Ihmisellä on se mitä hänessä on. Kaiken ulkopuolisen pitäisi olla merkityksetöntä."
(Oscar Wilde)

Kissa ei juuri välittänyt maailman murheista.