4. syyskuuta 2014

Elokuu - Srpen

























Aika lentää. Jälkikäteen on vaikea sanoa, mitä tein elokuussa. 
Valokuvat muistuttavat.

Olen kuvaillut ikkunoita ja kaikkea muutakin kaunista, istunut kahvilla, saanut kaverin tuliaisineen kylään Puolasta, vieraillut linnassa, ikävöinyt ystäviä ja kaivannut Tamperetta, rakastunut Prahaan uudestaan, kävellyt paljon, tanssinut liian vähän, tuntenut vauvan potkut ystävän mahassa, suunnitellut tulevaisuutta ja yrittänyt elää hetkessä. 

On ihanaa, että linnut laulavat vielä aamuisin.