22. elokuuta 2014

Uusi alku




"Se oli hauska ja kiemurteleva tie. 
Se teki mutkia ja hypähdyksiä joka suuntaan, 
ja toisinaan se meni solmuun itsensä kanssa vain pelkästä ihastuksesta.
Sellaisella tiellä kulkemiseen ei väsy. 
Sellaista tietä tulee luultavasti pikemmin perille kuin suoraa ja ikävää."

(Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti)







Syksyn saapumisessa on aina jotain hienoa - uusia alkuja, kesällä varastoitua energiaa, inspiraatiota ja ideoita. Täällä Prahassa on kyllä vielä kesä (ainakin näin haluan sanoa itselleni - mun mielestä kesä kestää niin kauan kun voi olla ulkona ilman takkia), mutta iltaisin ilmassa on aivan selkeä syksyn tuoksu.

Tuo tuoksu ei lannista minua ollenkaan, päinvastoin. Saavuin ensimmäisen kerran tähän maahan, nimeltään Ceska Republika, Tshekin tasavalta, viisi vuotta sitten syyskuussa. Tuosta syksystä alkoi matka, joka vain jatkuu ja jatkuu.
Olen menettänyt sydämeni Prahalle, palannut tänne useita kertoja takaisin, matkustellut itäisessä keski-Euroopassa ja lopulta tullut siihen tulokseen, että taitaa olla parempi vain muuttaa tänne.

No, sitten kävi niin, että rakastuin vielä lisää, tällä kertaa ihmiseen, ja tästä johtuen kuuntelen kotona enemmän romaniaa kuin tshekkiä. Tiedossa on myös elämäni ensimmäinen Romanian matka, josta lupaan varmasti kirjoittaa myöhemmin.

Elämä on kielten sekamelskaa, kulttuurien sekoitusta, vanhan kaupungin historian havinaa, uusia mahdollisuuksia, matkoja ja haaveilua uusista seikkailuista. Välillä myös kymmeneen laskemista, kärsivällisyyden opettelua, koti-ikävää milloin minnekin, itkua ja naurua - elämää, jossa ei tunteita säästellä.

Olen ihminen, joka on onnellinen niin kauan kun saa nähdä maailmaa ja tanssia.
Haaveeni on oppia puhumaan romaniaa ja portugalia (tiedostan, että asun Tshekeissä).
Jonain päivänä haluan tanssimaan Kuubaan ja Dominikaaniseen tasavaltaan (ensin voisin tutustua länsi-Eurooppaan, on jäänyt meikäläiseltä vähän pimentoon).
Arvostan kauniita asioita ja hyvää kahvia.

Aloitin bloggaamisen reilu vuosi sitten. Tästä  vanhasta Namania-blogistani löytyy paljon asiaa Prahasta ja tästä söpöstä pienestä maasta sekä niitä ah, ikuisia haaveita.


Tervetuloa sekä vanhat että uudet lukijat!



ps. blogini nimi kertoo alueesta, jolla asun, nimeltään Bohemia (joka suomeksi paremmin tunnetaan nimityksellä Böömi). Alueen historia alkaa noin 400-luvulta ennen ajanlaskumme alkua. Aikanaan tällä alueella sijaitsi Bohemian kuningaskunta ja nykyisin samanniminen Tshekin maakunta. Minusta on kiehtovaa, että asun alueella, jolta käsite boheemi on saanut alkunsa. Kieltämättä sopii tällaiselle vaeltajasielulle.