31. joulukuuta 2014

Illaksi kotiin






Olen päättänyt hyväksyä sen ajatuksen, että sydämeni on useammassa kuin yhdessä paikassa. Elämä on rikasta, kun on monta kotia.

Kotien välillä tuli matkustettua viime viikolla - ensin Prahasta Suomeen maalaiskotiimme, sitten visiitit kahdessa entisessä kotikaupungissa, ja lopulta sunnuntaina takaisin Prahaan.

Lopultahan tämä Eurooppa on aika pieni paikka, ja koska olen kotoisin etelä-Suomesta, pääsen kotikotiin hyvin nopeasti. Se onkin aika ihmeellistä - niin lyhyessä ajassa on ihan eri paikassa. Ja Suomessa tulee olo, kuin ei olisi ollut päivääkään pois. 

En ole edellisinä vuosina ollut varsinainen jouluihminen, mutta tänä vuonna jotain tapahtui, luultavasti välimatkasta johtuen. Nyt joulu tuntui erityiseltä, kun pääsi perheen luo ja pitkästä aikaa kunnon saunaan.

Joulun paras lahja oli valkoinen maa, läheiset ihmiset, kissa ja herkut. Tämä yksinkertaiselta kuulostava yhdistelmä sohva-televisio-kissa on minulle erityistä ja harvinaista. Puusauna ja puolukkapuuro kruunasivat kaiken. Kotona oli ihanaa, ei voi muuta sanoa. 

Tässä joulussa erityistä oli myös se, että pääsin näyttämään poikaystävälle Suomea! Opetin hiihtoa, jonka johdosta oli itsekin laitettava sukset jalkaan monen vuoden jälkeen. Junamatkalla ihmeteltiin Suomea vähän lisää. Viikko meni nopeasti ja paluumatka Prahaan sujui yhtä nopeasti kuin menomatkakin - yhtäkkiä oltiin taas täällä meidän Smichovissa. 

En ole myöskään varsinainen talvi-ihminen, mutta tänä vuonna tajusin, että vuosi ilman lunta olisi kummallinen. Mulla ei ole välttämätöntä tarvetta päästä hiihtämään ja mulle talvi on aina tarkoittanut lähinnä sitä, että istun kahvilassa juomassa kaakaota ja katson lumisadetta ikkunasta. Mutta kun saavuimme Suomeen kotipihaan ja astuin ulos lumisateeseen, olo oli kuin lapsena. Jotain rauhoittavaa siinä lumisateessa vain oli ja valkea joulu oli todella tervetullut.

Yllätys olikin suuri, kun saavuimme takaisin Prahaan ja aamulla herätessämme maa oli valkoinen! Sanoin, että me sitten tuotiin talvi tullessamme...Tällä viikolla onkin ihmetelty lumista Prahaa. Täällä ei ole satanut lunta vuosiin, joten monet olivat ihastuksissaan tästä ilmiöstä ja sanoivat, että "ihan kuin lapsuuden talvet." Ja onhan se nättiä, lumi pukee Prahaa. Luulen, että tämä on kuitenkin hyvin väliaikaista. Tänään kuuntelin lintujen laulua ja tuli jo sellainen olo, että kevät on ovella...

Vuoden viimeistä päivää viettäessä ei voi taas kuin ihmetellä kaikkea, mitä tämä vuosi on tuonut tullessaan. Hyvillä mielin voin toivottaa uuden vuoden tervetulleeksi - ja yrittää luvata itselleni olla taas astetta kärsivällisempi ja itselleni armollisempi. Eräs tärkeimmistä opeista tänä vuonna on ollut se, että "there is a crack in everything, that's how the light gets in." (Leonard Cohen)

Hyvää ja inspiroivaa uutta vuotta kaikille!









19. joulukuuta 2014

Veselé Vánoce




Tämän kauniin puolalaisen musiikin myötä haluan toivottaa kaikille rauhallista ja lämpöistä joulua! Toivon, että kaikki käyttäisivät hetken miettiäkseen asian, ison tai pienen, josta ovat juuri nyt kiitollisia. 

Muutenkin tunteellisena ihmisenä joulut tuntuvat minulle olevan jotenkin tunnemylläköiden ja liikutuksen aikaa. Juuri nyt olen kokenut monia deja vu-hetkiä. Vietin viimeksi joulukuun Prahassa viisi vuotta sitten. Tuntuu myös siltä, kuin elämässä olisi alkanut uusi ajanjakso tasan vuosi sitten, kun olin päättänyt lähteä ulkomaille ja mulla oli ensimmäinen työhaastattelu skypessä juuri ennen joulua. Siitä on käyty pitkä matka, ja nyt sitten käyn ostelemassa tuliaislahjoja perheelle, haaveilen karjalanpiirakoista ja lennän Suomeen huomenna! Mukana lähtee poikaystävä. Jännittää! En osaa kirjoittaa mitään järkevää, koska alkaa olla vain niin sanaton olo. Taitaa olla tyttö saunan tarpeessa ;)








13. joulukuuta 2014

Aina ei sanat riitä



“I love borders. August is the border between summer and autumn; it is the most beautiful month I know. 
Twilight is the border between day and night, and the shore is the border between sea and land. The border is longing: when both have fallen in love but still haven't said anything. 
The border is to be on the way. It is the way that is the most important thing.”
(Tove Jansson)




Olipa syksy. Olipa vuosi.

Nämä ovat olleet ajatuksiani viime päivinä. Arki rullaa, ratikkapysäkiltä metroon ja töihin ja kouluun, paljon opiskelua, väsyneitä aamuja, paljon naurua, kahvia, jossain välissä ehdin käydä tanssitunnilla ja löytää uuden soman viinibaarin.

Haasteita, uusien asioiden oppimista, deadlineja, kannustavia sanoja. Ja paljon rakkautta.

Vuosi sitten tästä kaikesta ei ollut aavistustakaan.
Hyppäsin tuntemattomaan ja nyt mietin, missä välissä elämästäni ehti tulla näin normaalia?

Asettuminen on jännä juttu. Se tapahtuu vahingossa, salakavalasti, pikkuhiljaa.
Ja yhtäkkiä sitä huomaa olevansa paikassa X, kaikki nämä tutut asiat ja ihmiset ympärillään joka päivä, eikä osaa kuvitella elävänsä toisaalla (ja samalla tiedostaa sen olevan kuitenkin täysin mahdollista). Tuntuu hassulta, kun elämä on pitkään ollut ikään kuin etsikko-tilassa. Niin sanotusti ihanaa hukassa oloa. Nyt kaikki on tässä ja nyt, enkä ajattele enää minne seuraavaksi.

Olen siitä jännä ihminen, että janoan jatkuvasti uusia seikkailuja, mutta samalla olen kaivannut tätä asettumisen tunnetta. Haluan tuntea olevani kotona jossain. Tiedän ihmisiä, jotka ovat jatkuvasti matkalla, he siirtyvät maasta toiseen ja kuten Nuuskamuikkunen he eivät halua rakentaa kotia minnekään. Olen onnellinen heidän puolestaan, että he saavat elää niin. Saatan olla itse ihan vähän samanlainen; pidän uusista aluista, suorastaan rakastan niitä. Muistan olleeni aina energisimmilläni silloin, kun muutan uuteen kaupunkiin. Ja sitten kuitenkin; rakastan sitä tunnetta, kun astun sisään minun kahvilaani, ja katselen minun joutseniani matkalla minun siltani yli.

Ehkä Praha on juuri sopiva paikka minulle. Saan olla kotona ja kuitenkin löytää jatkuvasti jotain uutta.

Ken tietää. Juuri nyt kaikki on vaan hyvin. En oikeastaan halua tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. 

Sen tiedän, että haluan tanssia aina. Haluan myös oppia puhumaan espanjaa ja romaniaa, käydä Lissabonissa, matkustaa latinalaiseen Amerikkaan ja Afrikkaan, nähdä ja kuulla Sigur Rosin livenä ennen kuin kuolen, ja ehkä joskus minulla on oma kahvila, jossa soitetaan hyvää musaa ja jossa ihmisillä on hyvä olla. 






4. joulukuuta 2014

Jouluiset terveiset Prahasta





Joulutorit ovat saapuneet tänne Prahaan. Nämä kuvat on napsittu vanhasta kaupungista - mikäli olet tulossa Prahaan joulukuussa, suuntaat melko varmasti tänne. Suosittelen käymään myös pienemmillä joulutoreilla keskustan ulkopuolella - ns. "paikallisten" toreilla. Suosikkini on Namesti Mirulla, jonne pääset helposti metrolla. 

Itse olen vähän hömppä ja minuun vetoaa kaikki tällainen soma. Rakastan joulutorien tuoksua ja yleistä tunnelmaa, ja tietysti manteleita ja kuumaa viiniä. (Tosin ei ole glögin voittanutta, sitä odotellessa!)




Tämä oli viikko, jolloin Tshekin tasavallassa koettiin jotain aivan käsittämätöntä: musta jää sai koko maan raideliikenteen seikaisin. (Kyselin myöhemmin, oliko tämä ilmiö oikeasti harvinainen täällä, ilmeisesti oli.) Joka tapauksessa, jäinen sade pysäytti kaikki Prahan ratikat ensimmäistä kertaa kaupungin historiassa. Itsekin lukeuduin tähän onnelliseen joukkoon, joka sai kävellä ensin illalla kotiin ja sitten aamulla metroasemalle. Noh, yön aikana oli satanut vähän lunta, ja valkoinen peite piristi huimasti. Kävely olikin aika virkistävää. Nyt tilanne on entisellään, mutta en tiedä miten täällä selviydytään, jos täällä sataakin kunnolla lunta.

Lentoliput on varattu Suomeen jouluksi, odotan innolla puusaunaa ja tietysti kaikkien ihanien ihmisten näkemistä ja kissan paijaamista! 
Loma tulee todella tarpeeseen: tämä syksy on ollut suoraan sanottuna hurja. Tiedän, että en ole ainoa työsskäyvä opiskelija tässä maailmassa, joten en rupea marttyyriksi, mutta sanotaan näin, että aikatauluja ja hermoja on koeteltu (täälläkin on aika pimeää juuri nyt). 

Mutta toisaalta. Eilen saavuttuani kotiin työpäivän ja koulussa pitämäni esitelmän jälkeen olin ihan hullun väsynyt. Siis hullun väsynyt. Jossakin mieleni pohjukoissa kuitenkin tajusin, että teen juuri niitä asioita mitä kuuluukin. Ja vaikka olen väsynyt, en ole onneton. Yhtään. Tämä syksy on opettanut aika paljon omista rajoista ja ennen kaikkea siitä, että olen itse vastuussa siitä, mitä teen ja mitä jätän tekemättä. Piste. 

Niinpä, nyt vain sanon kiitos kaikille mahdollisuuksille ja mahdollistajille - ja ensi kevääksi suunnittelen uudenlaisen aikataulun, joka takaa minulle enemmän unta ja tanssia. 

Tämä kaikki huimaa välillä. Tasan vuosi sitten aloin kirjoitella työhakemuksia vähän sinne sun tänne. Myös tänne.