"The one thing you have that nobody else has is you. Your voice, your mind, your story, your vision. So write and draw and build and play and dance and live as only you can. The moment that you feel that just possibly you are walking down the street naked…that’s the moment you may be starting to get it right."(Neil Gaiman)
Yhtenä iltana istuin jokilaivassa Vltavan rannalla, join viiniä muovimukista ja katselin veden pintaan heijastuvia valoja. En voinut olla taputtamatta itseäni olkapäälle. Well done. Kaiken jälkeen olet täällä. Kuitenkin.
Sanotaan näin, yksityiskohtiin menemättä, olen joskus lähes menettänyt toivoni (tosin vain pieneksi hetkeksi), koska joskus elämältä vain saa henkisesti pataan. En pidä mustavalkoisesta ajattelusta, jonka mukaan se on se asenne, joka ratkaisee kaiken. Joissain tapauksissa näin on, mutta toisinaan elämässä tapahtuu niin epäreiluja asioita, joiden kanssa vain pitää oppia elämään. Emme voi vaikuttaa kaikkeen mitä ympärillä tapahtuu. Tämä on ollut asia, joka minun henkilökohtaisesti on ollut vaikea hyväksyä.
Olen välillä miettinyt, onkohan tämä nykymaailman ihmisen ongelma? Meillä on niin paljon mahdollisuuksia vaikuttaa kaikkeen, että saamme paniikkikohtauksen, kun emme voikaan kontrolloida jotain.
Vaikka se asenne ei aina ratkaisisikaan asioita, on hyvä kaivautua ylös omista murheistaan, avata silmät ja tajuta, että jokaisella vastaan kävelevällä ihmisellä voi olla sydämellään ihan mitä tahansa. Ja täällä sitä kävellään kuitenkin. Minä en olekaan ainutlaatuinen näiden ongelmieni kanssa.
Toivoni olen onneksi saanut takaisin. Elämässä on tapahtunut niin paljon ihania ja ihmeellisiä asioita, että uskon jo melkein mihin tahansa.
Yleensä nämä hienot tarinat ovat saaneet alkunsa siitä, että olen lähtenyt seikkailemaan - muuttanut uuteen kaupunkiin (tai maahan), lähtenyt matkalle, ollut valmis ottamaan vastaan uusia asioita. Matkan varrelle on sattunut monta mutkaa sekä aika ihmeellisiä sattumuksia. Välillä mietin, voiko kaikki olla oikeasti vain sattumaa, vai onko olemassa jokin kohtalo? En edes halua viedä ajatusta pidemälle, sillä saisin päänsäryn. Mutta sanotaan näin, että välillä elämässäni on ollut hetkiä, jolloin olen ajatellut, että tämä ei voi olla pelkkää sattumaa. Menneisyys voi tulla vastaan täysin yllättäen ja toisinaan jotain hyvää tapahtuu silloin, kun sitä vähiten odottaa.
Mielestäni jokaisen pitäisi joskus saada matkustaa yksin. Yksin matkustamiselle pitäisi keksiä jokin oma sana, sillä sitä tunnetta on vaikeaa kuvata. Ihmisen pitäisi sallia itselleen seikkailu.
On huumaavaa tuntea itsensä niin vapaaksi ja riippumattomaksi kenestäkään. Eräät elämäni onnellisimmista hetkistä olen kokenut lentokentillä, junassa, asemilla. Matkalla ollessa joutuu tilanteisiin, jolloin on pakko luottaa vieraisiin ihmisiin ja apua voi saada vastaan yllättävissä tilanteissa. Ja juuri tämä on se keino saada toivo takaisin. Koska hyviä ihmisiä on.
Parhaat muistoni yleensä liittyvät matkoihin tai kohtaamisiin, aina.
Seikkailun aikana oppii jotain maailmasta, mutta ennen kaikkea silloin oppii tuntemaan itseään vähän paremmin, luottamaan itseensä vähän enemmän. Ja rakastumaan taas - itseensä, maailmaan, ihmisiin. Ja kaikki muu - se on ylimääräistä.
Ennen kuin muutin tänne, hyvä ystäväni sanoi minulle: ei haittaa vaikka pelottaa.
Ja niinhän se on. Pelko yleensä estää meitä tekemästä asioita. En tiedä, milloin ihmiset alkoivat pelkäämään enemmän elämää kuin kuolemaa. Me kaikki ihan varmasti kuolemme joskus, mutta elämä: siitä voimme tehdä sellaisen kuin haluamme.
Lähdin tänne oikeastaan vain yhdestä syystä: koska oli pakko. Ja silloin, kun on pakko tehdä jotain, huomaa, että matkan varrella ei olekaan esteitä. Maailma antaa usein juuri sen verran kuin mitä siltä uskaltaa pyytää.
En väitä, etteikö olisi pelottanut. Tottakai pelotti. Mutta eipä minulla ollut mitään menetettävääkään. Ja tässä sitä ollaan, elossa.
 |
Neil Gaiman |
Koska olen tänne tultuani tajunnut, että kaikki on mahdollista, olen alkanut ennakkoluulottomasti miettimään, mistä unelmoin tai mitä haluaisin tehdä. Ja hassua on se, että oikeastaan ne unelmat ovat ihan niitä samoja kuin ne olivat 18-vuotiaana. Silloin vain jokin esti tekemästä niiden eteen jotain. Luulen, että se jokin oli nimeltään pelko. Nyt uskallan myös haaveilla uusista asioista. En tiedä, onko kyseessä vain ympäristön muutos, ikä vai mikä. Siitä olen varma, että inspiroiva ympäristö tekee minun mielelleni hyvää ja juuri siksi uskallan ajatella, että kaikki on mahdollista. Täällä olen tavannut niin paljon ihmisiä, jotka muuttivat Prahaan, koska halusivat, koska rakastuivat tai koska miksi ei. Ja aina on olemassa mahdollisuus muutta esimerkiksi Ranskaan.
(En nyt yritä sanoa, että kaikkien pitäisi muuttaa ulkomaille, vaan että jokaisen tulisi saada toteuttaa itseään omalla tavallaan ja elää siellä, minne kuuluu.)
Ja hyvänen aika, sehän on tämän elämän ainoa pointti. Olla onnellinen.
Kaikki voittavat, jos kukin saa asua paikassa, jossa on onnellinen ja tehdä asioita, joista nauttii. Kun ihminen on tyytyväinen, hän levittää ympärilleen positiivista energiaa. Jos ihminen joutuu tekemään jotain, mistä ei nauti, hän ei voi tehdä sitä hyvin. Silloin ihminen ahdistuu ja luo negatiivisen ilmapiirin. Eli jos nyt halutaan ajatella tylsästi järjellä, ihmisestä on paljon enemmän hyötyä silloin, kun hän saa tehdä juuri sitä, missä loistaa.
(Tämä havainto perustuu omiin kokemuksiini epämukavuusalueilla.)

En väitä, että tämä seikkailu on ollut pelkkää auringonpaisetta ja kukkasia (vaikka hyvin paljon on ollut juurikin niitä), mutta tämä on ainakin sellainen seikkailu, jossa se kuuluisa asenne ratkaisee aika paljon. Koko ajan tapahtuu jotain, josta voi oppia tai joka vahvistaa. Täällä saa jatkuvasti ikäänkuin "pistoksia", joiden vuoksi tuntee olevansa elossa.
Tietysti tietyt asiat tai ongelmat tulevat mukana joka paikkaan. Välillä täytyy harjoitella hitosti kärsivällisyyttä. Täällä ollessa konkretisoituu se, että kukaan muu ei tee puolestani mitään. Jos minun on mahdollista vaikuttaa johonkin asiaan, silloin se on tehtävä (ja jos en voi vaikuttaa johonkin asiaan, on osattava päästää irti). Iso muutos elämässäni tänne muutettuani on fysioterapian aloittaminen. Myös kiinalainen lääketiede on tullut tutuksi. Tänä syksynä aion kokeilla joogaa, koska sekä kehoni että mieleni sitä tarvitsee.
On harmi, että usein silmät avautuvat vasta sitten, kun oma terveys pettää.
Minun onneni on se, että voin oikeasti hoitaa vaivaani ja vaikuttaa siihen.
Edessä on uusi pitkä taival (sitä kärsivällisyyttä...). Tavoitteeni on niinkin vaatimaton kuin Tatra-vuoriston valloittaminen ensi kesänä.
Vaikka nyt ei ole uusi vuosi, haluaisin tehdä itselleni uuden vuoden lupauksia - olkoon ne vaikka sitten uuden syksyn lupauksia (loppujen lopuksi minulla on opettajan lapsi -syndrooma, mikä tarkoittaa, että vuodenkierto alkaa elokuussa).
Lupaan itselleni seuraavaa:
1. Pidän huolta itsestäni. Terveydestä, kehosta ja mielestä.
Loppujen lopuksi teen sen itse kaikista parhaiten.
2. En lakkaa olemasta utelias, kävi kissalle miten kävi.
3. Olen kiitollinen siitä, mitä olen saanut.
4. Olen kiitollinen itselleni. Joskus ihmeet eivät tapahdu, vaan niitä tehdään.
5. Lakkaan ajattelemasta, mitä muut minusta ajattelevat.
(Sillä itse asiassa, ketä oikeasti kiinnostaa?)
6. Yritän olla murehtimatta asioista, joihin en voi vaikuttaa.
7. Juon enemmän vihreää teetä.
8. Rakastan ja otan vastaan rakkautta.
9. Kokeilen jotain uutta.
10. Koitan vihdoinkin päästä eroon ajatuksesta, että kaikki maailman
asiat pitäisi tehdä ennen kuin täyttää kolmekymmentä. Ei ole aikataulua.