Illaksi kotiin

Olen päättänyt hyväksyä sen ajatuksen, että sydämeni on useammassa kuin yhdessä paikassa. Elämä on rikasta, kun on monta kotia.

Kotien välillä tuli matkustettua viime viikolla - ensin Prahasta Suomeen maalaiskotiimme, sitten visiitit kahdessa entisessä kotikaupungissa, ja lopulta sunnuntaina takaisin Prahaan.

Lopultahan tämä Eurooppa on aika pieni paikka, ja koska olen kotoisin etelä-Suomesta, pääsen kotikotiin hyvin nopeasti. Se onkin aika ihmeellistä - niin lyhyessä ajassa on ihan eri paikassa. Ja Suomessa tulee olo, kuin ei olisi ollut päivääkään pois. 

En ole edellisinä vuosina ollut varsinainen jouluihminen, mutta tänä vuonna jotain tapahtui, luultavasti välimatkasta johtuen. Nyt joulu tuntui erityiseltä, kun pääsi perheen luo ja pitkästä aikaa kunnon saunaan.

Joulun paras lahja oli valkoinen maa, läheiset ihmiset, kissa ja herkut. Tämä yksinkertaiselta kuulostava yhdistelmä sohva-televisio-kissa on minulle erityistä ja harvinaista. Puusauna ja puolukkapuuro kruunasivat kaiken. Kotona oli ihanaa, ei voi muuta sanoa. 

Tässä joulussa erityistä oli myös se, että pääsin näyttämään poikaystävälle Suomea! Opetin hiihtoa, jonka johdosta oli itsekin laitettava sukset jalkaan monen vuoden jälkeen. Junamatkalla ihmeteltiin Suomea vähän lisää. Viikko meni nopeasti ja paluumatka Prahaan sujui yhtä nopeasti kuin menomatkakin - yhtäkkiä oltiin taas täällä meidän Smichovissa. 

En ole myöskään varsinainen talvi-ihminen, mutta tänä vuonna tajusin, että vuosi ilman lunta olisi kummallinen. Mulla ei ole välttämätöntä tarvetta päästä hiihtämään ja mulle talvi on aina tarkoittanut lähinnä sitä, että istun kahvilassa juomassa kaakaota ja katson lumisadetta ikkunasta. Mutta kun saavuimme Suomeen kotipihaan ja astuin ulos lumisateeseen, olo oli kuin lapsena. Jotain rauhoittavaa siinä lumisateessa vain oli ja valkea joulu oli todella tervetullut.

Yllätys olikin suuri, kun saavuimme takaisin Prahaan ja aamulla herätessämme maa oli valkoinen! Sanoin, että me sitten tuotiin talvi tullessamme...Tällä viikolla onkin ihmetelty lumista Prahaa. Täällä ei ole satanut lunta vuosiin, joten monet olivat ihastuksissaan tästä ilmiöstä ja sanoivat, että "ihan kuin lapsuuden talvet." Ja onhan se nättiä, lumi pukee Prahaa. Luulen, että tämä on kuitenkin hyvin väliaikaista. Tänään kuuntelin lintujen laulua ja tuli jo sellainen olo, että kevät on ovella...

Vuoden viimeistä päivää viettäessä ei voi taas kuin ihmetellä kaikkea, mitä tämä vuosi on tuonut tullessaan. Hyvillä mielin voin toivottaa uuden vuoden tervetulleeksi - ja yrittää luvata itselleni olla taas astetta kärsivällisempi ja itselleni armollisempi. Eräs tärkeimmistä opeista tänä vuonna on ollut se, että "there is a crack in everything, that's how the light gets in." (Leonard Cohen)

Hyvää ja inspiroivaa uutta vuotta kaikille!

Veselé Vánoce

Tämän kauniin puolalaisen musiikin myötä haluan toivottaa kaikille rauhallista ja lämpöistä joulua! Toivon, että kaikki käyttäisivät hetken miettiäkseen asian, ison tai pienen, josta ovat juuri nyt kiitollisia. 

Muutenkin tunteellisena ihmisenä joulut tuntuvat minulle olevan jotenkin tunnemylläköiden ja liikutuksen aikaa. Juuri nyt olen kokenut monia deja vu-hetkiä. Vietin viimeksi joulukuun Prahassa viisi vuotta sitten. Tuntuu myös siltä, kuin elämässä olisi alkanut uusi ajanjakso tasan vuosi sitten, kun olin päättänyt lähteä ulkomaille ja mulla oli ensimmäinen työhaastattelu skypessä juuri ennen joulua. Siitä on käyty pitkä matka, ja nyt sitten käyn ostelemassa tuliaislahjoja perheelle, haaveilen karjalanpiirakoista ja lennän Suomeen huomenna! Mukana lähtee poikaystävä. Jännittää! En osaa kirjoittaa mitään järkevää, koska alkaa olla vain niin sanaton olo. Taitaa olla tyttö saunan tarpeessa ;)

Aina ei sanat riitä

“I love borders. August is the border between summer and autumn; it is the most beautiful month I know. 

Twilight is the border between day and night, and the shore is the border between sea and land. The border is longing: when both have fallen in love but still haven't said anything. 

The border is to be on the way. It is the way that is the most important thing.”

(Tove Jansson)

Olipa syksy. Olipa vuosi.

Nämä ovat olleet ajatuksiani viime päivinä. Arki rullaa, ratikkapysäkiltä metroon ja töihin ja kouluun, paljon opiskelua, väsyneitä aamuja, paljon naurua, kahvia, jossain välissä ehdin käydä tanssitunnilla ja löytää uuden soman viinibaarin.

Haasteita, uusien asioiden oppimista, deadlineja, kannustavia sanoja. Ja paljon rakkautta.

Vuosi sitten tästä kaikesta ei ollut aavistustakaan.

Hyppäsin tuntemattomaan ja nyt mietin, missä välissä elämästäni ehti tulla näin normaalia?

Asettuminen on jännä juttu. Se tapahtuu vahingossa, salakavalasti, pikkuhiljaa.

Ja yhtäkkiä sitä huomaa olevansa paikassa X, kaikki nämä tutut asiat ja ihmiset ympärillään joka päivä, eikä osaa kuvitella elävänsä toisaalla (ja samalla tiedostaa sen olevan kuitenkin täysin mahdollista). Tuntuu hassulta, kun elämä on pitkään ollut ikään kuin etsikko-tilassa. Niin sanotusti ihanaa hukassa oloa. Nyt kaikki on tässä ja nyt, enkä ajattele enää minne seuraavaksi.

Olen siitä jännä ihminen, että janoan jatkuvasti uusia seikkailuja, mutta samalla olen kaivannut tätä asettumisen tunnetta. Haluan tuntea olevani kotona jossain. Tiedän ihmisiä, jotka ovat jatkuvasti matkalla, he siirtyvät maasta toiseen ja kuten Nuuskamuikkunen he eivät halua rakentaa kotia minnekään. Olen onnellinen heidän puolestaan, että he saavat elää niin. Saatan olla itse ihan vähän samanlainen; pidän uusista aluista, suorastaan rakastan niitä. Muistan olleeni aina energisimmilläni silloin, kun muutan uuteen kaupunkiin. Ja sitten kuitenkin; rakastan sitä tunnetta, kun astun sisään minun kahvilaani, ja katselen minun joutseniani matkalla minun siltani yli.

Ehkä Praha on juuri sopiva paikka minulle. Saan olla kotona ja kuitenkin löytää jatkuvasti jotain uutta.

Ken tietää. Juuri nyt kaikki on vaan hyvin. En oikeastaan halua tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. 

Sen tiedän, että haluan tanssia aina. Haluan myös oppia puhumaan espanjaa ja romaniaa, käydä Lissabonissa, matkustaa latinalaiseen Amerikkaan ja Afrikkaan, nähdä ja kuulla Sigur Rosin livenä ennen kuin kuolen, ja ehkä joskus minulla on oma kahvila, jossa soitetaan hyvää musaa ja jossa ihmisillä on hyvä olla. 

Jouluiset terveiset Prahasta

Joulutorit ovat saapuneet tänne Prahaan. Nämä kuvat on napsittu vanhasta kaupungista - mikäli olet tulossa Prahaan joulukuussa, suuntaat melko varmasti tänne. Suosittelen käymään myös pienemmillä joulutoreilla keskustan ulkopuolella - ns. "paikallisten" toreilla. Suosikkini on Namesti Mirulla, jonne pääset helposti metrolla. 

Itse olen vähän hömppä ja minuun vetoaa kaikki tällainen soma. Rakastan joulutorien tuoksua ja yleistä tunnelmaa, ja tietysti manteleita ja kuumaa viiniä. (Tosin ei ole glögin voittanutta, sitä odotellessa!)

Tämä oli viikko, jolloin Tshekin tasavallassa koettiin jotain aivan käsittämätöntä: musta jää sai koko maan raideliikenteen seikaisin. (Kyselin myöhemmin, oliko tämä ilmiö oikeasti harvinainen täällä, ilmeisesti oli.) Joka tapauksessa, jäinen sade pysäytti kaikki Prahan ratikat ensimmäistä kertaa kaupungin historiassa. Itsekin lukeuduin tähän onnelliseen joukkoon, joka sai kävellä ensin illalla kotiin ja sitten aamulla metroasemalle. Noh, yön aikana oli satanut vähän lunta, ja valkoinen peite piristi huimasti. Kävely olikin aika virkistävää. Nyt tilanne on entisellään, mutta en tiedä miten täällä selviydytään, jos täällä sataakin kunnolla lunta.

Lentoliput on varattu Suomeen jouluksi, odotan innolla puusaunaa ja tietysti kaikkien ihanien ihmisten näkemistä ja kissan paijaamista! 

Loma tulee todella tarpeeseen: tämä syksy on ollut suoraan sanottuna hurja. Tiedän, että en ole ainoa työsskäyvä opiskelija tässä maailmassa, joten en rupea marttyyriksi, mutta sanotaan näin, että aikatauluja ja hermoja on koeteltu (täälläkin on aika pimeää juuri nyt). 

Mutta toisaalta. Eilen saavuttuani kotiin työpäivän ja koulussa pitämäni esitelmän jälkeen olin ihan hullun väsynyt. Siis hullun väsynyt. Jossakin mieleni pohjukoissa kuitenkin tajusin, että teen juuri niitä asioita mitä kuuluukin. Ja vaikka olen väsynyt, en ole onneton. Yhtään. Tämä syksy on opettanut aika paljon omista rajoista ja ennen kaikkea siitä, että olen itse vastuussa siitä, mitä teen ja mitä jätän tekemättä. Piste. 

Niinpä, nyt vain sanon kiitos kaikille mahdollisuuksille ja mahdollistajille - ja ensi kevääksi suunnittelen uudenlaisen aikataulun, joka takaa minulle enemmän unta ja tanssia. 

Tämä kaikki huimaa välillä. Tasan vuosi sitten aloin kirjoitella työhakemuksia vähän sinne sun tänne. Myös tänne. 

Inspiraatiota uuteen viikkoon

Tässä Prahaa promoavassa videossa yhdistyvät aika hyvin kaksi rakkauttani: 
tanssi ja tämä kaupunki. 

Nyt iski hullu tarve päästä tanssimaan tuonne Letnan puiston näköalapaikalle - tai oikeastaan minne vain julkiselle paikalle! Ehkä pitäisi saada porukkaa kasaan ja järjestää flash mob.

Tiedän, että marraskuu voi olla monille vähän raskaampaa aikaa, varsinkin pohjoisessa. Mutta älkää unohtako olennaista! Menkää, tehkää, rakastakaa mitä teette ja tehkää mitä rakastatte. 

"Autumn is a second spring where every leaf is a flower"

Täällä Prahassa on ollut *ihan tarpeeksi* harmaita ja tihkusateisia päiviä.  (Onneksi Praha ei koskaan voi olla täysin harmaa. Ei koskaan.) Viime lauantai oli kuitenkin ihan uskomattoman kaunis! Lähdin Petrinin kukkulalle, lempipaikkaani, kävelylle ja imemään ruskaterapiaa (yllä olevat kuvat). Tuli sellainen olo, että olen jossain sadussa. Niin taianomainen syksyn valo oli lauantaina. 

Olen huomannut, että kaikki asiat kestävät täällä pidempään kuin Suomessa. Tai oikeastaan; Suomen erityispiirre on se, että siellä kaikki asiat ovat hetkessä ohi. Hyvä jos ehtii grillin viemään varastoon, kun tulee jo räntää. Suomessa ruskakin saattaa kestää noin viikon. Sitten yhtäkkiä tulee lunta. Siinä sitten hämmentyneenä katselet maisemaa, joka on muuttunut kahdessa viikossa ihan erilaiseksi.

Keski-Euroopassa pidän erittäin paljon siitä, että täällä kaikki on tasapainossa. Ei infernaalisia säätilojen vaihteluita, ei järjetöntä valon määrän vaihtelua, kevään aikana ehtii tottua kesän tuloon - ja ruska kestää näemmä kuukauden. Täällä on edelleen vihreät lehdet puissa (niiden lisäksi nyt myös jouluvalot....). Joka tapauksessa, pidän siitä että kevät tulee aikaisin, kesä kestää kauan ja näemmä syksykin on niin pitkä, että tässä ehtii pikkuhiljaa tottua pimeneviin iltoihin ja kylmenevään säähän.

Olen huomannut, että niinkin yksinkertainen asia kuin värit saavat aikaan hyvän olon. Voin paremmin, kun on vihreää - tai kullankeltaista, kuten nyt. Suomessa ahdistun talvella aika pahasti. Minulla kesti monta vuotta, ennen kuin tajusin, että kyse ei olekaan talvesta ja kylmyydestä itsestään, vaan siitä, että maisema sisältää vain yhden värin (joko harmaan tai valkoisen) puoli vuotta. Se ahdistaa minua. Tarvitsen värejä.

Kun astun väsyneenä ulos koulun tai työpaikan ovesta ja huomaani kahlaavani keltaisissa vaahteranlehdissä, hymy puskee väkisinkin naamalle ja yhtäkkiä tulee sellainen olo, että hei kaikkihan on tosi hyvin! 

Ylläolevat kuvat ovat Prahan vanhasta kaupungista eräänä iltapäivänä tällä viikolla. 
Siellä on nyt todella erilaista kuin kesällä. Tätä ajanjaksoa kesän turistikauden ja joulumarkkinoiden välissä hallitsee rauhallinen, lähes unenomainen tunnelma. 

Tämä on hyvä aika matkustaa Prahaan, mikäli ei jaksa ihmispaljoutta. Itse asiassa sanoisin, että loka- ja marraskuu ovat varmaan stressittömimmät kuukaudet matkustaa tänne. Ilmat ovat vielä suht hyvät (ainakin vähemmän lunta kuin Suomessa, heh ;) ) ja maisemaa värittää kaunis ruska. Vanhassa kaupungissa ja Kaarlen sillalla saa kävellä rauhassa ja ehkäpä näin on mahdollista myös oikeasti nähdä se vanha kaupunki. Suosittelen siis myös näitä syksyn kuukausia! 

Itse olen aina pitänyt Prahan syksystä vain todella paljon, en oikein osaa selittää miksi. Täällä on jotenkin ihanan rauhallinen tunnelma kesän jälkeen. Ja ehkä se on se syksyn valo. Syksyisin jotenkin rakastun Prahaan uudestaan. 

Näkymiä Petriniltä. Kuva kesältä.

Ps. Suosittelen käymään Petrinin kukkulalla. Kyseessä on oikeastaan hyvin iso puistoalue, jonne on useampi sisäänkäynti (alla olevassa kartassa alue Petrinske sady ja Kinskeho zahrada). Tässä lisätietoja: My Czech Republic: Petrin hill

Ostosvinkkejä Prahaan

Tässä pari kauppaa, joita haluaisin suositella: Manufaktura ja Country Life. 

Manufaktura-putiikkeja löytyy ympäri Prahaa, vanhassa kaupungissa niitä taitaa olla kaksi ja Mala Stranassa yksi, lisäksi pienempiä myymälöitä löytyy ostoskeskuksista.

Manufaktura myy tshekkiläistä luonnonmukaista kosmetiikkaa. Kauppa on aivan huumaavan ihanan tuoksuinen. Siellä voi ihan hyvin piipahtaa ostamatta mitään, ihan vain nauttimassa tuoksuista ja testailemassa käsirasvoja. Perinteisten marjojen ja hedelmien rinnalla Manufakturasta saa myös viinistä ja oluesta valmistettua kosmetiikkaa - tottaki, onhan kuitenkin Tshekistä kyse ;) Käsintehdyt saippuat ovat hyvä tuliaisidea. Valikoima on laaja ja kosmetiikan lisäksi myymälöistä löytyy perinteisiä puisia leluja, jotka ovat mukava tuliainen perheen pienimmille. Tai sitten niitä on kiva käydä ihmettelessä vähän isompanakin :)

Country Life on ikään kuin Ruohonjuuren tai Runsaudensarven korvaaja. Täältä saa kaikkea kasvisruokavalioon sopivaa, luomutuotteita, siemeniä, pähkinöitä, teetä ja Reilun kaupan tuotteita, kuten suklaata. Mikäli noudatat gluteenitonta tai maidotonta ruokavaliota, täältä löydät tarvitsemasi. Löydät lähes kaiken myös isoista supermarketeista, mutta mikäli etsiminen niistä ahdistaa, piipahda Country Lifessa. Kauppa on kiva, pieni ja viihtyisä - ja stressivapaa.

Söpö teepakkaus on kiva ja erilainen tuliaisidea.

Country Lifen yhteydessä on myös kasvisravintola sekä luonnonkosmetiikkaan erikoistunut myymälä. 

Country Life-myymälä löytyy vanhasta kaupungista itse asiassa erään Manufakturan vierestä, Melantrichova-kadulta, jonne poikkeat helposti vanhan kaupungin aukiolta ja astronomiselta kellolta.

Mukavia ostoshetkiä!

päivät valuvat....

Opetin poikaystävälle uuden suomen kielen sanan: mökkihöperö. Siltä on vähän alkanut tuntua tässä viikonlopun aikana vietettyäni ihan liian monta päivää sairaslomalla kotona flunssasta toipuessa. Yllättäen Prahasta löytyi kauppa, jossa myydään suomalaisia luonnontuotteita! "Made in Karkkila, Finland", hih. Kokeilin "lääkkeitä" ja tepsi! Tätä kauppaa pitää markkinoida kavereillekin. 

Sairastelun vuoksi missasin ihan liikaa kaikkea kivaa tällä viikolla. Olin asian johdosta "vähän" surkeana ja päätin yrittää keskittyä positiivisiin asioihin, jotka ovat ilostuttaneet tällä viikolla.

***

Ystävät! Sain tällä viikolla kaksi kertaa postia Suomesta. Ihanilta ystäviltä, ajattelevaisia sanoja, ajatuksia, asioita. Täytyy sanoa, että jouduin vähän liikuttumaan. Kummallakin kerralla pääsi itku. Kaikilla eletyn elämän mutkilla on jokin merkitys, kun huomaan, miten hienoja ihmisiä olen elämääni saanut. Sanat ei riitä kertomaan, miten onnelliseksi nämä postit minut tekivät. Eräällä ystävälläni on tapana sanoa, että "sydän läikkyy yli." Niin kai voisi sanoa nyt.

***

Ilmasto. Eräänä päivänä mietin, miksi on sellainen olo, että jotain puuttuu. Sitten tajusin, mitä se on. Ei syys-kaamos-talvi-harmaus-pimeys-ahdistusta. Vaikka tännekin on tullut syksy ja villakangastakkikausi on alkanut, sanoisin, että ei täällä vielä ole huonoa säätä nähty. Täällä on edelleen vihreää, vaikka juuri alkoi marraskuu. Vihreän kauden pituus vaikuttaa paljon mielialaani ja olotilaani. Nyt on jo ruskaa, mikä kaunistaa luontoa ja Prahaa entisestään. Aika usein paistaa aurinko, ensi viikoksi on luvattu +15 astetta lämmintä. Täällä sataa joskus, mutta se on erilaista kuin Suomessa. Täällä sataa kerran viikossa ja yhden päivän aikana sama määrä kuin Suomessa viikossa. Sateet siis saattavat olla rankkoja, mutta sitten se menee ohi. Nuo lehdet tippuvat varmaan sopivasti siinä vaiheessa, kun joulutorit avataan. Taas näitä hetkiä kun vähän taputan itseäni olkapäälle. (Täytyy tunnustaa, että olen saattanut valittaa kylmyydestä itsekin pari kertaa, mutta vain silloin kun on harmaata. Aurinkoisella säällä melkein mikään ei haittaa. On se kumma.)

***

Sunnuntaikävely. Kun viettää päiväkausia sisällä, pienikin retki ihmisten ilmoille tekee ihmeitä. Kävimme Mala Stranassa, suloisessa kaupunginosassa. Ihan oikeasti ehdin tylsistyä sisällä itsekseni tämän viikon aikana niin totaalisesti, että unohdin missä oikein olen. Mala Stranassa sen muistin.

***

Vain elämää. Kyllä, minäkin olen koukussa kyseiseen sarjaan. Kuulen suomea niin vähän, että musta on ihanaa kerran viikossa kuunnella, miten artistit tulkitsevat tuttuja biisejä. Tykkään Vain elämää -konseptista, sillä sen ideana on kunnioittaa musiikkia ja sen tekijöitä ja nostaa jokainen jalustalle. Paula Vesala on vienyt sydämeni täysin: todella, todella taitava artisti, ei voi muuta sanoa. Tylsistyessäni kotona eilen viihdytin itseäni katsomalla Vain elämää -soittolistoja. Parasta. (Enkä tietenkään selvinnyt itkemättä. Liikutun varmaan sekä musiikista että suomen kielestä. Poikaystäväni on seurannut tätä spektaakkeliani joka viikonloppu hämmentyneenä.)

***

Jose Gonzalez. 

Embrace uncertainty

"Tunnetteko tyhjän joka kolkuttaa ovelle?

Olitteko lounaistuulelle velkaa?

Tai jos käytitte Vivaldia väärin?

Entä oliko eilen syytä istua rappusilla?

Ja kuunnella mistä kantavat haukut?

Anteeksi jos häiritsen, mutta oletteko

menossa jonnekin?

Sallitteko että sytytän kaupungin valot?

Kiinnostaako teitä ihmisten suunnaton määrä?

Entä lauseet yhden miehen suusta

tuulisella seisakkeella?

Missä olisi parasta odottaa?

Näettekö kuinka illan punerrus osuu

vastapäisen kirkon pyöreään torniin?

Välitättekö vähästä?

Tai edes jostakin siinä?

Olenko ennen tätä antanut teille ohjeita?

Se mikä kannattaa, on ihan ohut rima."

(Ilpo Tiihonen)

Jäin ihastelemaan tätä hetkeä Prahan vanhassakaupungissa eräänä iltana. 

Siskoni perhe oli kylässä ja he nauttivat Prahan elämästä hauskassa vanhankaupungin kodissa. Tästä syystä johtuen kävin vanhassakaupungissa useammin kuin yleensä.

Hassua, että asuin siellä itsekin pari kuukautta. Muutin pois ennen pahimman turistikauden alkua, mutta nyt nuo pari kuukautta ovat mielessäni aivan ihanana seikkailuna. Tuo kevät oli ehdottomasti yksi elämäni vapauttavampia kokemuksia ja toivon, että jokainen saisi kokea jotain tuollaista. Kaikki oli avoinna. Aamuisin heräsin kirkon kellojen soittoon. Kävin kuuntelemassa katusoittajia aukiolla. Join kahvia Vltavan rannassa. Rahaa ei ollut paljon (oli tarpeeksi), mutta tunsin itseni maailman rikkaimmaksi ihmiseksi. Tapasin hienoja ihmisiä. Ohut rima kannatti.

(Sitten lupasin opettaa eräälle romanialaiselle salsaa ja alkoi uusi seikkailu.)

Nyt jälkikäteen ajateltuna tuntuu aika hurjalta, että vain pakkasin omaisuuteni ja lähdin tänne. Mutta lähdin, kun ei ollut mitään menetettävää. Ja ihan hyvinhän tässä kävi - ja matka jatkuu. En usko, että olisin muutama vuosi takaperin lähtenyt. Olen aina ollut sellainen ihminen, joka tykkää rutiineista ja haluaa suunnitella ja tietää, mihin jokin asia johtaa. (Tosin elämäni ei ole yhtään mennyt minkään suunnitelman mukaan, mutta se ei haittaa yhtään. En vaihtaisi mitään.) Eli periaatteessa tykkäisin suunnitelmista. Kun lähdin tänne, en tiennyt yhtään mitä täällä tapahtuu. Visio oli ja se riitti. Ensimmäistä kertaa elämässäni en suunnitellut mitään. Ajattelin, että saatan viipyä kolme kuukautta tai sitten vaikka vuoden tai aina. Olen nyt hirvittävän onnellinen siitä, että uskalsin päästää irti kaikista odotuksista. Pian löysinkin itseni road tripiltä itä-Euroopan halki ja haistelemassa vuoristoilmaa Romaniassa.

Tänä syksynä olen taas löytänyt itseni odotusten ja suunnitelmien aallokosta. Miksi?

Sitten pysähdyin ihmettelemään tuota kirkontornia ja taivasta vanhassakaupungissa.

Suljin ihmisten äänet ympäriltäni (seisoin keskellä Kaarlen sillalle johtavaa Karlova-katua).

Hei Praha. Minusta on kivaa, että ollaan tutustuttu. Toivottavasti sinustakin, sillä jään vielä määrittelemättömäksi ajaksi. 

On visio ja haaveita, jotka haluan toteuttaa. En aseta niille mitään aikarajaa, koska ei ole aikataulua. Nyt kun mietin elämääni taaksepäin, parhaita asioita ovat olleet jutut, jotka ovat tulleet elämääni ihan yllättäen. Onni ei tule kello kaulassa, kuten vanha sananlaskukin kertoo. 

En tiedä miksi, mutta nuorempana sitä jostain syystä ajatteli, että kolmekymppisenä elämän pitäisi olla jotenkin "valmiina". (En edes tiedä, mitä tuo valmis tarkoittaisi. Tuollainen ajatus kuitenkin löytyy monen parikymppisen päästä.) Nyt kun olen lähempänä kolmeakymppiä kuin koskaan ennen, on kiva huomata, että itse asiassa aikuisuudessa on parasta se, että saa tehdä juuri sitä mitä itse haluaa. 

Viikon aikana kuljimme siskon kanssa Prahan katuja ja huokailimme taloille, ikkunoille, auringolle, kahviloille, saippuakaupoille ja milloin millekin. "Ihanaa, että täällä on elämää, vaikka on lokakuu." Siskot ovat ihmisiä, jotka ymmärtävät toisiaan kaikista parhaiten maailmassa. Pelkkä katse kertoo, että "ymmärrän täysin, miksi halusit muuttaa tänne."

Tiesin, että tein juuri niin kuin juuri minun piti tehdä.

"Heading out? Stay connected."

Vaikka mua ei olekaan haastettu facebookissa kiertävään kiitollisuus-haasteeseen, on vain pakko kertoa, että olen niin kiitollinen ystävistäni, jotka ovat lähellä ja kaukana. 

Kirjoitan tätä ystävieni sohvalta. Tulin kipeäksi erittäin epäedulliseen aikaan - meillä on kotona pieni, mutta erittäin paljon melua aiheuttava remontti enkä halua hillua siellä räkäisenä pyjamassani juuri nyt. 

Ihanat ystäväni (samat tyypit, jotka ovat muun muassa kantaneet omaisuuttani ympäri Prahaa) toivottivat minut tervetulleeksi kotisohvalleen. Sain lettuja ja kotitekoista Palinkaa flunssan hoitoon. Tästä on mielestäni kyse oikeassa ja aidossa ystävyydessä: voit mennä heidän kotiinsa missä olotilassa tai mielentilassa tahansa (ja sama juttu tietysti toisin päin.) Ja muutettuaan jonnekin sitä alkaa tuntea olevansa oikeasti kotona siinä vaiheessa, kun näin tapahtuu. Ehkä kaikenlaisilla kriiseilyillä ja sairasteluilla on tarkoituksena näyttää meille asiat, jotka ovat tosi hyvin elämässä. Ne todelliset asiat.

Olen onnekas, kun minulla on elämässäni ihania ystäviä, joihin luottaa. Parhaat ystäväni asuvat tällä hetkellä Tshekeissä, Puolassa ja Suomessa. On sanomattakin selvää, että välillä on ikävä, asuin itse missä tahansa. 

Varsinkin nyt Prahaan muutettuani olen ikävöinyt kovasti suomalaisia ystäviä. Välillä tämä on ollut ihan oikeasti ongelma, kunnes tajusin, että on luonnollista kaivata ihmisiä, joiden kanssa on kokenut todella paljon. Vain he voivat ymmärtää joitain asioita. 

Mutta sitten. Eräs toinen kiitollisuuden aiheeni: paljon parjattu sosiaalinen media ja älypuhelimen appsit, KIITOS. On ihanaa puhua viberilla tai skypellä ystävän, äidin tai siskon kanssa tai saada lämmin facebook-viesti.

Näiden kanssa vaan täytyy löytää tasapaino, jossa on opettelemista. Toiseen maahan asettumista hidastaa ja häiritsee jatkuva facebookissa roikkuminen. On ihan liian stressaavaa yrittää elää kahdessa maassa samaan aikaan. Mutta kuitenkin sitä haluaa pitää yhteyttä Suomessa asuviin ystäviin ja se on tehty erittäin helpoksi. 

Niinpä yritän nyt löytää kultaista keskitieä ja käyttää sosiaalista mediaa hyväkseni antamatta sen käyttää minua. Tärkeintä on ajatella ihmistä siellä ruudun takana. Olen huomannut, että viestittey ystävien kanssa on siirtynyt sähköpostista facebookiin. En tiedä, olisiko helpompaa pitää yhteyttä sähköpostitse. Kun nyt menen facebookiin vastaamaan jonkun ystäväni viestiin, tottakai jään roikkumaan sinne ja lukemaan news feediä. Voisinkin ehdottaa ihan perinteistä sähköpostien vaihtoa - tai sitten kokeilla itsehillintää :)

Mulla on täällä käytössä prepaid-liittymä johon ei sisälly Internet, eli käytän puhelimessani nettiä vain wifin ollessa käytettävissä. Olen päättänyt, että aion jatkaa samalla linjalla. Mun ei tarvitse olla yhteydessä koko maailmaan ratikassa tai kävelylenkillä. Ja tiedättekö - se on ihanan rentouttavaa. Kotona (tai koulussa, tauoilla tietenkin ;)) voin rauhassa kirjoitella viestejä. Minulla on siihen rajoitettu aika käytössä, joten voin kertoa, että jokainen whatsapp-viesti jonka täältä kirjoitan, lähtee ajatuksen kanssa.

Ja sitten loppujen lopuksi, vaikka tuo viestittely toki on ihanaa näissä olosuhteissa, aito kohtaaminen on parasta. Kaipaan Tampereelta ehkä eniten Cafe Europaa ja Telakkaa, joissa tuli istuttua ja ihmeteltyä maailman menoa ystävien kanssa. Minulla on myös ystäviä, joiden kanssa emme viestittele niin usein, mutta tiedämme, että tavatessamme kaikki jatkuu siitä mihin jäätiin ja tärkeintä on se kahvilla istuminen yhdessä.

Olen pohtinut ajatusta, millaista ulkomaille muutto olisi ilman nykytekniikkaa. Jos meillä ei olisikaan whatsappia, skypeä, facebookia tai edes sähköpostia.
Varmaan lähettelisin enemmän postikortteja. Sovittaisiin, että nähdään puolen vuoden päästä ja jutellaan sitten? Toimisko se? Ja mitä edes tarkoitan "toimimisella"? Luulen, että nykytekniikka luo meille käsityksen, että meidän tulisi olla aina tavoitettavissa (koska se on mahdollista). En nyt tietenkään tarkoita, että haluan lopettaa yhteydenpidon, en missään nimessä. On ihanaa saada aamulla whatsapp-viesti "Huomenta! Hyvää päivää sinne" kahvikupin kuvan kera. Siitä tulee hyvä mieli.

Ajatuksenani ehkä onkin, että ystävyydestä ei kerro se, kuinka usein viestin kirjoittaa, vaan se, että viesti on kirjoitettu ja lähetetty ajatuksella.

Toisaalta, silloin kun asuin Suomessa, monet hyvät ystäväni olivat ulkomailla. Emmekä me stressaantuneet yhteydenpidosta. Heidän kanssaa juuri juttu jatkui (ja jatkuu, vaikka yritämmekin pitää suht säännöllisesti yhteyttä) siitä mihin se viimeksi jäi. Heidän kanssaan oli "normaalia", että ei nähdä pitkään aikaan tai toisesta ei kuuluu mitään vähään aikaan. 

Kun muutin tänne, entinen kämppikseni lähetti minulle käsin kirjoiteun kirjeen.

Olen myös saanut postikortteja. Nämä kaikki ovat aarteitani täällä Prahassa. 

Olen huomannut, että postin saamiseen liittyy vain aivan erityinen tunne. 

Vuosien varrella olen oppinut, että ne tärkeimmät ihmiset eivät häviä. Siihen kai pitäisi luottaa jatkossakin. Ja olen onnellinen siitä, että meillä on täällä Prahassa tämä hassu itse muodostettu perhe. Ja siitä, että myös Suomessa on lukemattomia sohvia. Olette tärkeitä.

Pastellinen Vinohrady

Kouluni sijaitsee ehkä siinä Prahan kauneimmaksi ja viihtyisimmäksi tituleeratussa kaupunginosassa: Vinohradyssa.

Vinohrady on vähän kuin karkkikauppa, talot ovat herkullisen pastellisen sävyisiä ja joka kulmassa on somia kuppiloita.

Olin pitkään sitä mieltä, että haluan muuttaa Vinohradyyn, kunnes kiinnyin "omaan hoodiini" Vltava-joen ja Petrinin kukkulan vieressä. Nyt en haluaisi enää kauemman joesta. Mutta joka kerta Vinohradyssa tulee sellainen tunne, että tekee mieli huokaista "oih" tai "aaw". Sepä voi siis pysyä paikkana, jossa on aina kiva vierailla. Vinohradyssa myös tulee sellainen tunne, että on "ulkomailla" (tiedän, että tämä kuulostaa hassulta, koska olenhan jatkuvasti ulkomailla Suomeen verrattuna, mutta ehkä ymmärrätte pointin), sillä joka paikassa kuulee englantia. Vinohrady on Prahan expat-kaupunginosa ja erittäin suosittu ulkomaalaisten keskuudessa. En siis ihmette, miksi brittiläinen ja 

kansainvälinen koulumme sijaitsee juuri siellä.

Namesti Miru (=rauhan aukio) silloin, kun siellä vielä oli kukkasia....

Suosittelen ehdottomasti käymään Vinohradyssa Prahan reissun aikana - jos mahdollista, kannattaa hostelli tai hotellikin varata sieltä. Vinohdrady on helposti saavutettavissa keskustasta. Metrolla suosittelen jäämään pois joko Namesti Mirun tai Jiriho z Podebradin asemalla (kuva alla). Molemmilla aukioilla on yleensä aina tori tai jonkunlaiset markkinat.

 Vinohrady on täynnä kahviloita, ravintoloita ja pubeja. En ala edes suosittelemaan mitään, sillä paikkoja on oikeasti enemmän kuin sieniä sateella, joten jokainen voi intuitionsa mukaan valita mistä tykkää. Sanoisinkin Vinohradya Prahan kahvila-kaupunginosaksi. Tykkään Vinohradyssa kellareista: usein siellä kävellessä, varsinkin iltaisin, kuulee musiikkia ja puheensorinaa maan alta katutason ikkoinsta. Ja mukavaa on vain kävellä ja ihastella taloja, katuja ja nauttia tunnelmasta.

Pahoittelen epämääräistä ympyrää, tarkoitus oli havainnollistaa sijaintia. Vinohrady ei oikeasti ole noin isolla alueella, mutta metrokartoissa mittasuhteet ei ihan pidä paikkaansa muutenkaan. Kartta löytyy täältä.

Olen löytänyt Vinohradysta myös uusimman lempikahvilani....

Huom. chia-siemenvillitys on täälläkin....

Viikon varrelta

.... eli opiskelun välttelyä blogin päivittämistä perjantai-iltana. (Vaikka silmäilemäni lukemani aihe vaikuttaakin mielenkiintoiselta: Individual differences and their relevance to work. Vähän pelottaa, mitä mulle käy tuolla töissä, kun alan näkemään ja analysoimaan asioita liikaa.... Tällä viikolla koulussa teimme persoonallisuustestejä, olen liekeissä!) 

čaj = tee

zázvor = inkivääri

med = hunaja

Siinä flunssaviikon sanasto.

Koteja lähellä ja kaukana.... ja vähän hömppää.

Olen taas kotoisasti blondi. Ja taas kerran tein pyhän lupauksen olla värjäämättä hiuksia enää ikinä.

Lokakuun aikana tapahtui jotain traagista: terassit ja kukkapenkit hävisivät Prahasta! Sniff. Eli terassi- ja kukkaloistokausi kestää täällä huhtikuun alusta syyskuun loppuun. Toisin sanoen puoli vuotta siis. Aika hyvin! En siis valita. Ja kohta tulee joulutorit.

Meidän kukkakauppa sen sijaan pitää pintansa. Tämä piristää minua päivittäin.

Step by step.... On ollut ilahduttavaa huomata, miten paljon jo osaan tshekkiä. Olen kuitenkin vielä kaukana siltä tasolta, millä haluaisin olla. 

Tällä hetkellä ymmärrän paljon enemmän kuin mitä puhun. Mutta ehkäpä saan tunneilla itsevarmuutta puhumiseenkin. Tshekkiläiset yleensä ovat vain iloisia, kun joku yrittää puhua tshekkiä ja esimerkiksi tarjoilijat ovat usein kärsivällisiä ja korjaavat lauseet nätisti. 

Sanotaan näin, että pysyn hengissä näillä tshekin taidoilla, jotka minulla nyt on. Mutta päästäkseen oikeasti kulttuuriin sisälle on kieli portti siihen. Kielitaidottomana on aina vähän ulkopuolinen.

Ja harmittaa, kun en ymmärrä mitä naapurin pappa tai sympaattinen mummu kassajonossa minulle sanovat. Olisi vain kiva jutella heidän kanssaan.

Loppuun vielä toisenlaista kielikylpyä ja musiikkia puolalaiselta Mela Kotelukilta.

Pidän tästä biisistä todella paljon.

Täällä

"Hyvin hidas leveä sävel,

ehkä largo.

Valkoinen liljankukka muistaa ikkunaa vasten,

toinen, nuppu, vasta kokemassa.

Kaikella on merkitys.

Että voikin näin tajuta.

Ei äkkiä - hitaasti, pidätellen

aueta itse kuin nuppu.

Tämä täyteys, tämä paino.

Viivy vielä, odota.

Kypsy. Vasta nyt tapahtuu.

Tyynny jo, älä tuhlaa.

Älä tyydy sekuntiin.

Nyt se syntyy.

Iänkaikkinen preesens."

(Saima Harmaja)

Syys saapui. Vaikka rakastan kevättä ja kesää, olen ehkä eniten syksyihminen. Pakko sanoa, että sisällä läikähti puhdas onni sinä päivänä, kun ensimmäistä kertaa haistoin täällä syksyn ilmassa (mielestäni jokainen vuodenaika tuoksuu erilaiselta). Vaikka nyt välillä kaiholla muistelenkin niitä lämpimiä päiviä, niin eihän se kesä tuntuisi miltään ilman kylmää jaksoa välissä. On taas hyvä syy mennä saunaan.

Romaniasta paluun jälkeen alkoivat odottamani rutiinit. Koulu, tanssitunnit, jooga, vähän lastenvahtihommia. Olen huomannut, että lasten kanssa oleminen tekee mulle hyvää. Lapset tuovat aina jollain tapaa kosketusta todelliseen elämään. Tanssitunneilla olen turvallisella mukavuusalueellani, jolla kuitenkin saan mahdollisuuden kokeilla, venyä ja haastaa itseäni. Opiskelu on tällä hetkellä tärkeä inspiraation lähde, mutta samalla suurin haastajani.

Tänään hitaana sunnuntaiaamuna tajusin, että juuri nyt on vain tosi hyvä.

Ihan parasta on tavallinen arki. Ylittää silta ratikalla, nähdä aamu-usvainen Vltava, valita kahvi yliopiston automaatista ja todeta, että ne kaikki maistuvat ihan samalta, tavata uusia tuttavuuksia, kysyä mitä kuuluu ja vastata kiitos hyvää, jäädä lauantai-iltana kotiin ja juoda kaljaa ja katsoa leffaa, saada toinen hymyilemään. Kun ei tässä elämässä voi tulla valmiiksi. Täällä ollaan jo, perillä.

"ilman hulluja unelmia ei synny viisaita päätöksiä"

"Älä kysy, mitä maailma tarvitsee. Kysy, mikä saa sinut syttymään eloon ja tee se. Koska se mitä maailma tarvitsee,

 on enemmän ihmisiä, jotka ovat syttyneet eloon." 

(Howard Thurman)

Tämä oli sellainen viikko, että minulle tarjottiin kahta työmahdollisuutta.

Lisäksi pyydettiin kahteen työhaastatteluun paikkoihin, joita en ole hakenut (mutta olen näemmä jotenkin onnistunut soluttautumaan täällä, heh).

En ole normaalin tapani mukaan juoksemassa suoraan seinään.

En ole päättänyt vielä mitään. Nyt tässä hengittelen ja mietin, mikä oikeasti nyt on tärkeää tai tärkeintä. 

Tämä oli myös sellainen viikko, että rakas selkäni muistutti olemassaolostaan.

Selkä ei ole ollut pitkään aikaa kipeä - fysioterapia, kotitreeni, jooga, kävelyt, rentoutuminen, Romania, tähän on liuta syitä.

Tajusin tänään, että kipupiikit ovat aina ajoittuneet elämässäni tiettyihin jaksoihin ja noilla pahimmilla kausilla on selkeästi yhteys.

Uskon kehon ja mielen toimivan yhdessä. Toki kivut johtuvat fysiologisista syistä, mutta uskon mielentilojen vaikuttavan niihin.

Minun selkäkipuni ovat siis joskus sellaisia, että en voi kävellä ja olen ihan riippuvainen muista ihmisistä (joiden olemassaolosta olen kiitollinen). Se on ihan kamalaa ja opettaa arvostamaan sellaista asiaa kuin liikuntakyky sekä tuo mieleen ajatuksia, joita ei uskalla ajatella loppuun.

Joka tapauksessa, kipu siis konkreettisesti pysäyttää. Ja usein ihan syystä. 

Kun pysähtyy, saattaa vain huomata asioita. Sellaisia, jotka ovat olleet nenän edessä koko ajan, mutta joihin ei ole vain uskaltanut tarttua. 

Olen monissa teksteissäni kirjoittanut, että en tiedä onko minulla unelmatyötä ja onko se edes kovin tärkeää - voin totetuttaa kutsumuksia muilla elämän osa-alueilla. Ei se ihan niin kuitenkaan ole. Kyse onkin siitä, haluanko tehdä työkseni asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Ja sitten vain tajusin jotain. Tai oikeastaan huomasin, sillä se oli ollut olemassa koko ajan - tai odottamassa ehkä, sitä, että uskallan ottaa siitä kiinni. En tiedä mihin tämä sitten päätyy. 

Kiitos vain selkä, kun muistuttelet asioista. Lupaan pitää taas parempaa huolta tästä eteenpäin.

Näinä päivinä on ihanaa vain lumoutua kauniista tanssista.

Tykkään tuosta Isabellen ja Felicienin kizombasta, koska se on vain niin ihanan yksinkertaista (ja tämä on kaunis biisi).

Niin se vain on, että tanssia pitää.

ps. Kizomba on Angolasta kotoisin oleva paritanssi, johon hurahdin tasan kolme vuotta sitten. Se oli tärkeä vuosi.